KuPS saapuu Ilveksen vieraaksi perjantai-illan huippuotteluun

Kuusi ottelua ilman tappiota pelannut Ilves isännöi sarjakärkeen noussutta KuPSia perjantaina Tammelan Stadionilla. Klo 18.00 alkavaan otteluun on myyty keskiviikkoiltaan mennessä jo yli 5600 lippua.

Ilves jatkoi tappiotonta putkeaan viime lauantaina vierasottelussa HJK:ta vastaan, kun joukkueet päätyivät 1–1-tasapeliin. Keltavihreiden maalin teki rangaistuspotkusta Santeri Haarala ensimmäisellä puoliajalla, joka oli muutenkin Ilves-merkkinen. Vaikka HJK nousi peliin paremmin mukaan toisella jaksolla ja iski myös tasoituksen, oli Ilveksellä pelin lopussakin vielä muutama tilaisuus ottelun ratkaisuun. Voittomaalia ei syntynyt, mutta tamperelaisten tappiottomien otteluiden putki kasvoi kuitenkin jo kuuteen. Yhdeksän ottelua pelannut kärkinelikko KuPS, VPS, SJK ja Ilves on nyt kahden pisteen sisällä toisistaan.

Kauden neljännen maalinsa tehnyt Haarala nousi Ilveksen maalipörssin kärkeen. Osumista kolme on syntynyt rangaistuspotkuista. Hyökkääjän tilillä on myös yksi maalin johtanut syöttö. Oiva Jukkolan saldona yhdeksästä ottelusta on kolme maalia ja kolme maalisyöttöä. HJK:ta vastaan katkennut maalivahti Otso Virtasen nollapeliputki kesti kaikkiaan komeat 363 minuuttia plus lisäajat.

Viime viikko oli Ilvekselle ensimmäinen kahden pelin viikko Veikkausliiga-kauden aikana, sillä HJK-ottelua edelsi keskiviikkoinen 3–0-kotivoitto FC Interistä.

– Olemme tarkasti pyrkineet huolehtimaan palautumisen ja harjoittelun oikeasta suhteesta tiukan viikon jälkeen, jotta saamme niin jalat kuin pääkopankin virkeänä tulevaan peliin. On todella kiva päästä taas pelaamaan Tammelassa, jossa tunnelma on ollut mahtava, sanoo päävalmentaja Joonas Rantanen.

Loukkaantumisten vuoksi perjantain pelistä ovat sivussa Matias Kivikko-Arraño, Noel Hasa ja Lucas Väyrynen. Lauri Ala-Myllymäen pelaaminen on vielä epävarmaa.

– ⁠ Jos HJK:ta vastaan oli tehtävä pienetkin asiat hyvin läpi pelin sekä pidettävä peruspelaamisen taso korkealla, niin aivan samoin on toimittava KuPSiakin vastaan. KuPS on löytänyt oman sapluunansa, ja he ovat myös onnistuneet hyvin ottelusuunnitelmissaan. Kova taisto on jälleen edessä, toteaa Rantanen.

KuPS nousi sarjakärkeen

Vierasjoukkue KuPS on aloittanut sarjakauden viidellä voitolla ja neljällä tasapelillä. 19 sarjapistettä oikeuttaa yhdeksän pelin jälkeen Veikkausliigan kärkipaikalle. Kuopiolaiset ovat tehneet sarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja päästäneet vähiten.

Kotonaan KuPS on voittanut HJK:n maalein 3–1, VPS:n 2–1 ja EIF:n 4–1 sekä vieraissa FC Lahden 0–1 ja VPS:n 1–3. Vieraissa IFK Mariehamnia vastaan lopputulos oli 2–2, FC Interiä ja SJK:ta vastaan 1–1 ja Gnistania vastaan 0–0. Viime kierroksen EIF-voitto nosti keltapaidat sarjan kärkipaikalle.

Kuopiolaisten alkukauden paras maalintekijä on Joslyn Luyeye-Lutumba, jonka tilillä on kolme osumaa. Axel Widjeskog, Otto Ruoppi, Jonathan Muzinga, Petteri Pennanen ja Arttu Heinonen ovat maalanneet kahdesti ja Taneli Hämäläinen, Saku Savolainen ja Clinton Antwi kerran.

19-vuotias puolustaja Samuli Miettinen on pelannut jokaisessa yhdeksässä ottelussa täydet 90 minuuttia. Miettinen valittiin myös Veikkausliigan huhtikuun joukkueeseen. Veikkausliigan viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valitulla Johannes Kreidlilla on alkukaudelta 605 peliminuuttia ja Aatu Hakalalla 205. Hakalan täydet 90-minuuttiset tulivat toisella kierroksella IFK Mariehamnia vastaan ja yli kuukauden tauon jälkeen viime kierroksella EIF:ää vastaan.

Tammikuun 27. päivä Ilves ja KuPS kohtasivat Kuopiossa Liigacupin ottelussa, jonka tamperelaiset veivät nimiinsä Santeri Haaralan maaleilla 0–2. Ilveksen voittamassa lohkossa toiseksi sijoittunut KuPS voitti välierässä FC Lahden maalein 0–2, mutta hävisi loppuottelun FC Interille rangaistuspotkukilpailun jälkeen lukemin 6–4 (2–2).

Liigacup-ottelun jälkeen Kuopiossakin nähtiin vielä jokusia pelaajasiirtoja ennen Veikkausliigan alkua. Helmikuussa alussa toppari Tony Miettinen siirtyi Norjan pääsarjaan Odds BK:n riveihin ja kuun lopussa seura tiedotti Petteri Pennasen, 33, paluusta Kuopioon.

26-vuotias puolustaja Kristopher Da Graca siirtyi Kuopion Palloseuraan lainasopimuksella Ruotsin Sirius IK:sta. Viime kaudella lainalla HJK:ssakin pelannut De Graca on pelannut pääsarjatasolla myös Ruotsissa ja Hollannissa. Nigerialaishyökkääjä Muritala Mohammed, 20, saapui Kuopioon lainalle TikiTaka FC:stä. Liigacup-kohtaamista edeltäneet pelaajasiirrot ovat kerrattavissa kyseisen pelin ennakosta.

KuPSin kapteeniksi valittiin kasvattajaseuraansa palannut Petteri Pennanen, joka kantoi kapteeninnauhaa myös kuopiolaisten mestaruuskaudella 2019. Joukkueen kapteeniston täydentävät Johannes Kreidl, Saku Savolainen ja Clinton Antwi.

KuPS-kasvatti Pennanen edusti myös Ilvestä vuosina 2022–2023 ennen siirtoaan Intian pääsarjaan. Keskikenttäpelaaja iski Ilveksen paidassa 38 Veikkausliiga-ottelussa tehot 13+8. Perjantain kärkikamppailussa nähdään myös useita Ilves-pelaajia, jotka ovat edustaneet urallaan illan vastustajajoukkuettakin. KuPS-historiaa löytyy Ilveksestä kapteeni Otso Virtaselta, Felipe Aspegrenilta, Anton Popovitchilta, Joona Veteliltä ja Santeri Haaralalta.

Lue myös: Otteluinfo

Ilves–KuPS
Perjantaina 31.5. klo 18.00
Tammelan Stadion
Tammelankatu 25
33500 Tampere
Osta liput: Lippu.fi
Ottelulähetys: Ruutu.fi