Ilves palaa Espoosta tappion kärsineenä

Tampereen Ilves vieraili sunnuntaina Tapiolan urheilupuistossa Espoossa ja kohtasi Veikkausliigan sarjataulukon kuudennelta sijalta otteluun lähteneen FC Hongan. Suomen Cupin finaaliin keskiviikkona selvittäneiden joukkueiden välillä oli ennen ottelua 9 pistettä ja erot ympärillä oleviin joukkueisiin on molempien kohdalla pienet.

Ilves lähti vierasmatkalle ilman kotiin sairastamaan jäänyttä Joni Lehtosta, joka kertasi jo ottelun alla Hongan ”tunnistettavaa” peli-identiteettiä ja vahva pallollisena pelin kontrollointi oli läsnä ottelun alusta asti. Ilveksen maalilla torjunut Otso Virtanen joutui venymään ensimmäiseen torjuntaansa jo kahdeksannella minuutilla, kun maalivahdin heikohko avaus keskikentällä tuli samantien takaisin, kun Johannes Wurtz teki pallonriiston ja laukoi kuljetuksensa jälkeen itse, mutta Virtanen venytti kudin alakulmasta.

Ilves joutui käynnistelemään peliään kärsivällisesti kotijoukkueen paineen alla, mutta vartin kohdalla vieraatkin saivat jokusen peräkkäisen onnistumisen pallollisessa pelissään ja myös joitain pallonriistoja nähtiin Hongan kenttäpuoliskolla, mutta murtavat syötöt eivät aivan tavoittaneet vihreässä vierasasussa pelanneita Ilves-pelureita.

Honka otti pian kontrollin takaisin itselleen ja piti ajoittain useita minuutteja kerrallaan Ilvestä omalla kenttäpuoliskollaan, yhdistelemällä hyvän pallon liikuttamisen ja hyvin organisoidun prässipelaamisen. Lopulta Ilves pääsi kuitenkin yllävään vastaiskuun ja pallon kanssa vauhtiin päässyt Sebit Ngor lähetti oikealta laidalta fantastisen syötön linjan taakse juosseelle Oiva Jukkolalle, mutta laituri ei aivan saanut palloa mukaansa kiihdyttääkseen maalia kohti ja lopulta rangaistusalueen rajoilta lähtenyt laukaus blokattiin kulmapotkuksi.

Jukkolan miehittämältä vasemmalta laidalta syntyi myös hetkiä myöhemmin myös Ilveksen seuraava vaaranpaikka, kun kaksi vihreäpaitaa ahdisti kotijoukkueen laitapuolustajan tekemättömään paikkaan ja Santeri Haarala karkasi pallon kanssa kohti maalia ja toi pallon Felipe Aspegrenille, joka taitavasti harhautti itselleen tilaa ja otti samalla rikkeen vastaan. Seurannut vapari annettiin n. 18 metriä maalista ja vapaapotkusta Lauri Ala-Myllymäki tälläsi voimalla ruuhkan läpi maalivahdin kulmaan, mutta Maksim Rudakov torjui voimakkaan laukauksen ulos alueeltaan.

Tauon lähestyessä Ilves sai vielä muutaman erikoistilanteen ja kotijoukkueen vaihtopenkillä, sekä katsomoissa, turhauduttiin tuomaritoimintaan.

Jakson edetessä pelillisten onnistumisten määräänsä kasvattanut Ilves tuli tauon jälkeen kentälle erinäköisellä ilmeellä ja ensimmäinen maalintekoa yrittävä oli ensimmäisen jakson lopulla peliin heräillyt Jukkola. Seyraavassa tilanteessa oltiin lähellä yhtä kauden komeinta Veikkausliigassa todistettua osumaa, kun puoliajalla Ngorin korvannut Méry Traoré ponnistti korkealle ja yritti saksipotkulla maalintekoa, mutta malilaisen ja Ilveksen epäonneksi taidokas yritys suuntautui kohti Rudakovia.

Peli alkoi aaltoilla päästä päähän ja Ilves paransi hyökkäyspelaamistaan roimasti ensimmäiseen jaksoon nähden. Pelin käännekohta tuli n. tunnin kohdalla, kun ensin Ilves oli murtatunut kotijoukkueen boksiin ja palloa kuljettanut Haarala kaadettiin, mutta tuomari Ville Nevalaisen tulkinta oli, että Ilves-laituri kaatui liian helposti ja Haarala meni tästä varoitettujen pelaajien kirjaan.

Käytännössä seuraavasta hyökkäyksestä nähtiin ottelun avausmaali, kun Hongan erikoistilanne vasemmalta löysi taka-alueella vapaana olleen Matias Ralen, jonka ohjaus meni Aapo Mäenpään kautta verkkoon, vieden intensiivisen viisitoistaminuuttisen jälkeen espoolaiset ottelussa johtoon.

Ilves reagoi takaiskuun tekemällä ottelun ensimmäisen tuplavaihtonsa, kun Yusif Moussa ja Jukkola tekivät tilaa Emmanuel Patutille ja Djair Parfitt-Williamsille. Toinen tuplavaihto nähtiin n. 10 minuuttia myöhemmin, mutta väliin mahtui vieraiden kannalta valitettavasti myös toinen takaiskumaali. Honka teki Ilveksen pelin avaamisen vaikeaksi ja kun etenemismahdollisuuksia ei auennut, niin portugalilaispuolustaja Jorginho pelasi pallon takaisin kohti Virtasta, mutta syöttö jäi vajaaksi ja Hongan Jonathan Muzingalle jäi helppo työ tuplata joukkueensa johto.

Kalle Katz ja Noel Hasa pääsivät vielä vaihdosta kentälle, mutta vieraat eivät saanet enää kovin merkittäviä maalintekopaikkoja, vaikka yritys ei laantunutkaan ennen loppuvihellystä.

Ilves joutui lähtemään kotimatkalle ilman pisteitä ja maistamaan kahden voitollisen ottelun jälkeen tappiota. Keltavihreiden viimeinen Veikkausliigan runkosarjan ottelu pelataan FC Lahden vieraana tasan viikon päästä.