Ilves ilman pisteitä kotimatkalle Seinäjoelta

Tampereen Ilves matkasi lauantaina kauden kuudennessa Veikkausliiga ottelussaan Seinäjoen Jalkapallokerhon vieraaksi. Ilves-kasvatit Noel Hasa ja Oiva Jukkola nähtiin alusta asti kentäll, kun laiturina pelaava Jukkola sai kauden ensimmäisen avauskokooonpanon paikkansa ja Hasa omalta osaltaan kauden toisen.

Sarjataulukossa toisena otteluun lähtenyt SJK aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi pelitapahtumia suurimman osan ensimmäisestä jaksosta. Kotijoukkue oli jo muutaman minuutin pelin jälkeen lähellä ottelun avausmaalia, kun Ilveksen maalin eteen suuntauneen keskityksen edessä oli Kalle Katz, jonka puolittainen osuma palloon tippui mustapaitojen Jaime Morenolla, joka ohjasi pallon Otso Virtasen edestä hieman ohi maalin.

Ilveksen ensimmäisen jakson maalintekopaikat olivat harvassa, mutta ensimmäisen vartin jälkeen vieraille siunaantui erikoistilanteesta maalipaikka, kun Santeri Haaralan kulmapotku tippui yli kaksimetrisen Seydine N’Diyaen päähän, mutta Ilveksen puolustavana keskikenttänä kolmatta Veikkausliiga-peliä peräkkäin aloittaneeen ranskalaisen pusku meni ohi parisen metriä ohi maalista.

Ilves alkoi saada pienoista otetta pelistä vaikean alun jälkeen, mutta parinkymmenen minuutin kohdalla virhe omassa pallisessa pelin avaamisessa maksoi Ilvekselle kovan hinnan. Maalivahti Virtaselta asti alustettu hyökkäys katkesi ennen puolta kenttää, kun Haarala sai kotijoukkueen prässin päälleen ja pallo pelattiin laitaan Murillolle, jonka keskistys kulmalipun tuntumasta kimposi Ilves-kapteeni Tatu Miettusen katkon kautta Morenolle, joka sijoitti pallon maaliin.

Ilveksen paras tilanne ennen taukoa syntyi vieraiden ensimmäisen jakson pisimmän hyökkäyksen jälkeen, kun keltapaidat sai pidettyä pelin vieraiden päässä hyvän tovin ja keskityspaikka siunaantui Felipe Aspegrenille, jonka määrämittainen keskitys tippui millimetrejä Haaralan kurotetusta jalasta ja päätyi maalivahdin torjunnan kautta Sebit James Ngorille, jonka laukaus irtopallosta suuntautui harmillisesti väärälle puolelle tolppaa.

Tauolle lähdettiin kotijoukkueen maalin johdossa, mutta vieraat oliva toisen jakson käynnistyttyä huomattavasti paremmin pelissä mukana.

Paine kotijoukkueen puolustuskolmanneksella kasvoi jakson edetessä, mutta vieraiden paikat erikoistilanteista ja keskityksistä eivät materialisoituneet kummemin. Noin 67. minuutilla nähtiin yksi Ilveksen parhaista hyökkäyksistä, kun N¨Diayen syöttö löysi Lauri Ala-Myllymäen kymppialueelta ja hetkiä jatkunut hyökkäys päättyi Santeri Haaralan vaaralliseen laukaukseen, joka meni kimmokkeen kautta vieraiden kulmapotkuksi.

Ottelun viimeisen vartin aikana Ilves sai useampaankin otteeseen kiittä maalivahti Otso Virtasesta, joka ryösti seinäjokelalaisilta vähintään pari lähes varmaa maalipaikkaa.

Ilves teki toisella jaksolla useamman vaihdon, mutta ei saanut kotijoukkueen puolustusta murrettua, vaikka vieraiden peli paranikin toisella jaksolla. Ilves jatkaa kuudennen liigaottelunsa jälkeen seitsemässä sarjapisteessä ja vaatii itseltään isoa peliesitystä ensi viikon kotiottelussa HJK:a vastaan. Ilveksen launtai-illan kohtaamisessa kaatanut SJK jatkaa sarjassa kolmantena ja kaksi pistettä perässä itseään enemmän otteluita pelanneiden KuPS:n ja Klubin perässä.

Ilves vs. SJK

Avauskokoonpano:

Virtanen (MV), Mäenpää, Katz, Miettunen, Aspegren, N’Diyae, Hasa, Ala-Myllymäki, Jukkola, Haarala, Ngor.

Vaihdossa: Viitala (MV), Parfitt-Williams (66′ <-> Jukkola, Larsson ( 66′ <-> Ngor), Bushara (83¨<-> N’Diyae), Riissanen, Kyllönen, Moussa (66′ <-> Hasa).