Ilves/2 pistejahtiin Kauniaisiin – GrIFK puolestaan hakee avauspisteitään

Miesten Kakkosen kausi jatkuu Ilves/2:n osalta tänään jälleen eteläisessä Suomessa, nyt kohteena luonnonkaunis Kauniainen ja GrIFK. Upeasti paikallisvastustaja TamU:n vajaalukuisenakin kaatanut Ilves lähtee hakemaan toista perättäistä voittoaan, kun taas isännät metsästävät kauden ensimmäisiä pisteitään.

Kauniaisten vihreä IFK avasi kautensa Kaupissa, missä TamU oli tyly isäntä ja nappasi 2-0 voiton vieraistaan. Suomen cupin ottelussa Grani puolestaan oli voitokas, kun SexyPöxyt kaatui komeasti 3-0. Maalinteossa onnistuivat Abdellah Mazouz, Daniel Langhoff sekä Vertti Tiilikainen. Kakkosen toinenkaan ottelu ei tuonut Granille pisteitä, eikä edes kauden avausosumaa, sillä EPS oli kotonaan niukasti 1-0 parempi. Kauden kotiavauksessaan GrIFK haluaa varmasti rikkoa kupariset sekä pisteiden että tehtyjen maalien osalta.

30-vuotias pitkän linjan granilainen Daniel Langhoff on kotijoukkueen pelin sielu. Viime kaudella Langhoff laukoi kuusi osumaa, mutta hän on urallaan viidesti tehnyt vähintään kymmenen osumaa kakkosen kaudella ja ennätyskin on upea 20 osumaa kaudelta 2015. Mielenkiintoinen seurattava on myös 17-vuotias laitapakki Alexander Beijar, jolle voi ennustaa valoisaa tulevaisuutta ainakin kotimaisilla jalkapallokentillä.

Joukkueiden lähihistoriasta löytyy seitsemän keskinäistä ottelua Kakkosen tasolta. GrIFK on voittanut näistä neljä ja Ilves kolme. Kertaakaan ei ole siis pisteitä jaettu. Kaikki kolme Kauniaisissa pelattua ottelua on päättynyt isäntien voittoon, joten Ilvekselläkin on yksi kuparinen rikottavanaan. Viime kaudella molemmat voittivat oman kotiottelunsa. Kaupissa Ilves/2 oli 3-1 parempi, maalintekijöinä keltavihreiltä Leo Kyllönen, Oiva Jukkola sekä Teemu Hytönen ja Granilta Vertti Tiilikainen. Kauniaisissa kotijoukkue puolestaan voitti 2-0 Omar Kharyn iskiessä molemmat osumat.

Ottelu alkaa Kauniaisten Keskuskentällä klo 16. Ottelun yhteydessä on tarjolla paljon tekemistä koko perheelle, varsinkin lapsille. Tänään onkin kaunis päivä ajella Kauniaisiin kannustamaan Ilves/2 vierasvoittoon!

Seuraava kotiottelu on vasta maanantaina 22.5. jolloin iltavaloihin klo 19 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi FC Jazz Porista. Tervetuloa tuolloin Kauppiin!