2023-10-06 ILVES – AC OULU, RATINAN STADION TAMPERE // JIMI SOINILA / @SPORTRAITSBYJIMI

Kausi pakettiin Lahdessa – ”Halutaan päättää kausi voitolla, että saadaan siltä pohjalta jatkettua ensi kaudelle”

Tampereen Ilves pelaa Veikkausliigan kauden 2023 viimeisen ottelun FC Lahden vieraana ja joukkueita erottaa vain yksi piste kauden päätösnäytökseen lähdettäessä.

Ilves on taulukon yhdeksäntenä, pisteen Lahden yläpuolella ja saman eron päässä FC Hakasta, joka päättää kautensa AC Oulun vieraana.

Sarjasijoitukset voivat siis elää vielä viimeisen kierroksen aikana ja ikimuistoiseen tapaan kautensa päättänyt Ilves haluaa vielä viimeistä kertaa näyttää kykynsä pääsarjapeleissä.

Lauantain kohtaaminen on kauden kolmas joukkueiden välillä ja tamperelaiset metsästävät ensimmäistä voittoaa, hävittyään Lahdelle koti- ja vieraskentällä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli dramaattinen, kun keltavihreät olivat pitkään vierasjohdossa Djair Parfitt-Williamsin osumalla, joka oli mainio yhdistelmä hyökkäyksen jälkeistä vastaprässiä ja West Ham-kasvatin henkilökohtaista taitoa. Lahti iski kuitenkin alle 10 minuutissa kolmeen kertaan ja peli kääntyi pikavauhtia kotijoukkueen eduksi.

Maaottelutauolta kuitenkin hyvin levänneenä kauden päätökseen lähtevä Ilves haluaa esiintyä kentällä edukseen ja päättää kauden vahvasti. Päävalmentaja Joni Lehtonen kertoi pelillisestä ja henkisestä valmistautumisesta kauden päätökseen:

”Totuushan on, että todellista panosta ei ole. Ei ole uhkaa karsinnoista, tai kovin konkreettista voitettavaa. Toki on mukavampaa, jos sijoitus sarjassa on pykälän, tai kaksi korkeampi.

”Pitkä pätkä myös, että Lahdessa ei olla saatu pisteitä, niin lähdetään sitä katkaisemaan. Meillä on ollut oma hyvä putki otteluissa ja halutaan sitä jatkaa, ja päättää kausi voitolla, että saadaan siltä pohjalta joukkue jatkamaan ensi kaudelle.

”Pelillisesti lähdetään jatkamaan samalla sapluunalla ja halutaan saada ehjä, hyvä Veikkausliiga-ottelu viimeiselle kierrokselle. Ei sen tarkempia pelillisiä, tai tilastollisia tavoitteita, kunhan saadaan yksi maali enemmän kuin vastustaja”, avaa Lehtonen päätöskierroksen lähtökohtia.

Ilves voinee siis lähteä ottelun melko vapautuneessa tilassa ja nauttia kuningaslajista viimeistä kertaa tämän kauden osalta.

Kauden viimeinen kohtaaminen pyörähtää käyntiin klo 15, kun samaan aikaan käynnistyy kaikki kolme Haastajasarjan viimeisen kierroksen ottelua. Mestaruussarjan ottelut käynnistyvät klo 17.00.

FC Lahti – Ilves, ja muut lauantain ottelut, tuttuun tapaan suorana lähetyksenä Ruutu+ suoratoistopalvelusta.