Ilves joutuu tyytymään tasapeliin – voitto lipesi käsistä toisella jaksolla

Tampereen Ilves pelasi kauden kuudennen kotiottelunsa lauantaina FC Lahtea vastaan, joka lähti otteluun Veikkausliigan sarjataulukon 10. sijalta. Vain kuusi pistettä seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan kerännyt Lahti haki kauden toista voittoaan, ja ensimmäistä sitten huhtikuun.

Ilves puolestaan haki ensimmäistä kertaa tällä kaudella peräkkäisiä Veikkausliigavoittoja, haettuaan edellisellä kierroksella vierasvoiton Vaasan Palloseurasta. Kotijoukkue lähti peliin päättäväisellä otteella ja dominoi ottelun alkuvaiheita pitämällä pelin tempon tasolla mihin Lahti ei yltänyt.

Ensimmäinen keltavihreiden paikka syntyi jo toisella peliminuutilla, kun Doni Arifi teki riiston Lahden puolustuskolmanneksella ja pelasi samantien pallon voitettuaan Adam Larssonin, jonka matalan laukauksen vieraiden maalilla Osku Maukonen torjui niukasti ohi maalin.

Ilves loi ottelun alussa useammankin tilanteen kun Larsson oli jälleen lähellä, mutta laukaus pienestä kulmasta painui sivuverkkoon. Ruotsalaishyökkääjä oli monessa mukana, kun kapteeni Tatu Miettunen löysi tämän pitkällä syötöllään ja Larsson aiheutti jälleen lahtelaisten puolustukselle päänvaivaa, pakottaen tilanteesta rikkeen ja hyvän sivuvapaapotkun Ilvekselle. Sivuvapari tippui hyvin Lahden boksiin ja Santeri Haarala pääsi vielä irtopallosta kokeilemaan maalintekoa, mutta laiturin yritys blokattiin vieraiden toimesta.

Ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen Ilves sai vihdoin palkinnon kovasta paineestaan. Keskiviikon Cup-voitossa Käpylän Palloa vastaan Ilves kellotti lähes 20 kulmapotkua ottelun aikana, mutta lauantaina jo kotijoukkueen toinen kulma tuotti tulosta, kun lyhyenä pelattu erikoistilanne saatiin rangaistusalueen kaarelle Lauri Ala-Myllymäelle, joka pyssytti suoraan ensimmäisellä kosketuksellaan ja boksiin pyörimään jääneen irtopallon siivosi verkkoon Ilves-kapteeni Miettunen.

Miettusen Veikkausliiga-uran 11. täysosuma vei kotijoukkueen ansaittuun johtoon ja peli oli suvereenisti Ilveksen hallussa n. puolisen tuntia, ennen kuin pelissä tuli hieman rauhallisempi vaihe. Vielä hetkeä ennen taukoa nähtiin lisää onnistumisia keltavihreiltä, kun Otso Virtanen muuttui pelintekijäksi ja lähetti loistavan pitkän syötön suoraan Haaralan juoksulinjalle, joka karsi vasemmalta ja pelasi pallon maalin eteen Larssonin viimeisteltäväksi ja ruotsalainen sijoitti varmasti Maukosen jalkojen välistä verkkoon.

Ilves sai ensimmäisen jakson hallinastaan palkinnoksi kahden maalin taukojohdon, joka oli pelitapahtumien perusteella täysin ansaittua.

Toisen jakson alussa nähtiin jälleen Ilveksen painetta ja tilanteita Lahden maalilla, mutta alle kymmenen minuuttia pelin uudelleen käynnistyttyä ilmestyi vieraiden kannalta polku takaisin peliin mukaan. Pitkä puolustuslinjasta lähtenyt syöttö löysi Ilveksen selustaan ja juoksukilpailussa hyökkääjän kanssa ollut Mohammed Umar näytti ehtineen tilanteeseen oikein ajoitetulla taklauksella, mutta erotuomari Antti Munukka näki tilanteessa rikkeen ja osoitti rangaistuspilkulle. Lahden #9 Matheus Alves asettui pallon taakse ja vaikka Virtanen saikin jalkansa brasialaisen keskelle suuntautuneen laukauksen väliin, niin pallo löysi torjunnasta kimmoten tiensä Ilveksen maalin ja vieraat saivat kavennusmaalinsa.

Peli alkoi aaltoilla päästä päähän ja Ilves oli kadottanut ensimmäisellä jaksolla ansaitsemansa kontrollin ottelusta. Keltavihreät olivat pariin otteeseen lähellä rankaista vieraita vastahyökkäyksistä, mutta vain kymmenisen minuuttia edellisestä nähtiin Lahden tasoitus, kun puolustaja Juho Pirttijoki puski kulmapotkusta pallon maaliin.

Parhaan paikkansa tasoitus maaliin Ilves sai tehtailtua hetkeä ennen peliajan täyttymistä, kun hyvin Haaralan kanssa yhteen pelannut Felipe Aspegren pelasi vaihtomies Oiva Jukkolan vapaaksi rangaistusalueella, mutta tänään peruskoulun päättötodistuksensa saanut Maukonen tuli hyvin vastaan ja torjui Ilves-laiturin nostoyrityksen.

Erotuomarin myöntämällä lisäajalla vieraiden maalivahti Maukonen loukkasi itseään liukastuttuaan peliä avatessaan ja vaihdosta peliin tullut Sebit James Ngor näytti kevyesti osuneen Maukosta polveen hypätessään maalivahdin yli. Nuori lahtelaismaalivahti talutettiin ulos kentältä ja kakkosmaalivahti Anton Munukka tuli loppuminuuteiksi vieraiden tolppien väliin.

Lisäajan viimeisillä hetkillä ei enää nähty osumia ja Ilves joutui jälleen tyytymään pistejakoon oltuaan johdossa ja pelin päällä kotiyleisönsä edessä.

Päävalmentaja Toni Kallion päällimmäinen tunne ottelusta oli ymmärrettävästi pettymys, vaikka peliesityksessä oli paljon hyvääkin: ”Tuntuu tappiolta hyvän ekan jakson jälkeen. Nyt on tyytyminen tähän. Töitä pitää tehdä, ja keksi syitä miksi näin (menetetään johtoasema peleissä) käy”, summaa Kallio pettyneenä.

Seuraava haaste on jo kulman takana, kun Ilves kohtaa jo keskiviikkona Valkeakosken Hakan Pirkanmaan derbyssä ja peli tuo nopeasti uuden haasteen, mutta myös mahdollisuuden jättää pistemenetyksen tuoma pettymys taakse ”Kyllähän kaikki haluaa pelata ja viime pelit Hakaa hakaa vastaan ei ole tuloksellisesti olleet hyviä ja nyt halutaan kääntää se toisenlaiseksi. Hyvä, että pelataan (pian Lahti tasapelin jälkeen), toteaa Köpi seuraavasta haasteesta.

Ilves vs. FC Lahti 3.6.2023, Veikkausliiga

Avaus: #1 Virtanen (MV), #4 Umar, #6 Arifi, #8 Pennanen, #10 Larsson, #15 Ala-Myllymäki, #16 Miettunen (C), #22 Mäenpää #29 Haarala, #30 Yusif, #42 Aspegren.

Vaihdossa: #12 Viitala (MV), #7 Ngor (65′ <-> Larsson), #13 N’Diaye (71′ <-> Arifi), #19 Jukkola (71′ <-> Ala-Myllymäki) , #23 Hasa, #55 Yakubu (84′ <-> Mäenpää).

 

Ilveksen seuraava ottelu Veikkausliigassa on keskiviikkona 7.6. Tehtaan kentällä Hakan vieraana. Ilveksen vastustaja Suomen Cupin neljännesvälierässä selviää tiistain (6.6.) arvonnan jälkeen.