Ilves jatkoon Suomen Cupissa – Ngor maalaa debyytissään!

Tampereen Ilves matkasi Suomen Turkuun ja vastasi oli hyvinkin tuttu vastustaja, Turun Palloseura. Joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa kuukausi takaperin ja Ilves oli voittanut keskiviikon isäntänsä seitsemässä peräkkäisessä keskinäisessä kohtaamisessa.

Ilveksen päävalmentaja Toni Kallio kertoi ottelun ennakkohaastattelussa, että joukkuetta on pakko kierrättää niin tiuhan ottelutahdin kuin pienien vaivojen vuoksi. Näytönpaikan avauskokoonpanossa sai eilen lopultakin pelaajasopimuksensa läpi saanut Sebit James Ngor, sekä mm. ranskalaisvahvistus Seydine N’Diaye. Vielä toistaiseksi kauden aikana vähemmän avauskokoonpanossa nähdyistä pelaajistä mahdollisuuden sai myös Najeeb Yakubu ja nuori Ilves-kasvatti Noel Hasa.

Vierailija otti pelin virran haltuunsa melko nopeasti ja hallitsi pallollisena tapahtumia. Reilun 20 minuuttia jouduttiin kärsivällisesti etsimään maalintekopaikkoja, mutta lopulta vieraiden avausmaali oli paras mahdollinen osoitus päävalmentaja Kallion peräänkuuluttamasta parannuksesta Ilveksen pallolliseen peliin. Tilanne alkoi aina toppari Kalle Katzilta asti, jonka vastustajan linjat puhkaiseva syöttö löysi Lauri Ala-Myllymäen kautta vasemmalta nousseelle Yakubulle. Laitapuolustajalta pallon noukkinut Baddredine Bushara pelasi Hasalle, jonka taidokas jatko löysi Santeri Haaralan boksin kaarelta ja Ilvekseen täksi kaudeksi palannut laituri pamautti vastustamattomaan tapaan kauden ensimmäisen maalinsa.

Maalin iskenyt Haarala antoi oman osumansa perään mainioita erikoistilanteita, joista vaarallisimmaksi muodostui N’Diayen päähän tippunut kulmapotku, josta yli kaksimetrisen ranskalaisen pusku suuntautui ylärimaan. Hetkiä myöhemmin oli sama mies asialla, kun keskikentän pohjalla pelannut N’Diaye katkoi TPS:n purkupallon ja pamautti puolivolleylaukauksen n. 30 metrin etäisyydeltä, mutta huikean maalin tiellä oli tälläkin kertaa vain isäntien maalin ylärima.

Tauolle maalin johdossa mennyt Ilves teki puoliajalle kolme pelaajavaihtoa. Lähellä maalintekoa ollut N’Diaye jätti kentän Emmannuel Patutin tieltä, Petteri Pennanen otti Ala-Myllymäen paikan ylempänä keskikenttänä ja Felipe Aspegren tuli Aapo Mäenpään paikalle oikean laitapakin tontille.

Toinen jakso ei montaa minuuttia vanhentunut kun vieraat tuplasivat johtonsa. Haaralan erikoistilanteet olivat toisellakin jaksolla vaarallisia ja 52. minuutilla sisäänpäin kiertänyt kulma tuli TPS-pelaajan kautta taka-alueelle. Virallista Ilves-debyyttiän tehnyt Sebit James Ngor oli vaanimassa maalipaikkaa ja pystyi nyökkäämään pallon verkkoon.

Australialaisen ensimmäinen Ilves-maali jäi ottelun viimeiseksi, kun Ilves piti johtonsa ja Otso Virtanen selvisi maalillaan ilman suurempie urotekoja. Puoliajalla tehtyjen vaihtojen lisäksi peliminuutteja sai myös Adam Larsson (74 min Ngorin tilalle) ja Leo Kyllönen (79 min Haaralan tilalle).

Ilves eteni voitolla Suomen Cupin neljännelle kierrokselle ja jännittää Cup-arvonnasta vastustajaa 31.5. pelattavaan otteluun.

Ilves Suomen Cupissa vs. TPS:

Avaus: #1 Virtanen (MV), #22 Mäenpää, #5 Katz, #16 Miettunen, #55 Yakubu, #13 N’Diayxe, #23 Hasa, #15 Ala-Myllymäki, #29 Haarala, #21 Bushara, #7 Ngor.

Vaihdossa: #12 Viitala (MV), #8 Pennanen, #10 Larsson, #14 Patut, #25 Kyllönen, #30 Yusif, #42 Aspegren.