Ilves hakee Vaasasta toukokuun ensimmäisen voittonsa – Palkinto tuli lopultakin

Tampereen Ilves pelasi kauden kahdeksannen Veikkausliiga pelinsä perjantaina Vaasan Palloseuran vieraana. Ilves pelasi viime viikon sunnuntaina HJK:a vastaan kauden parhaan pelinsä, mutta Klubin viime minuuttien tasoitus vei keltavihreiltä palkinnon mainiosta peliesityksestä.

Ilves lähti otteluun Vaasassa selkeästi mielessään usko omaan pelaamisen ja se näkyi ottelun alkuvaiheissa. Vieraat loivat ensimmäiset tilanteet vaasalaisten maalille jo ensimmäisten minuuttien aikana.

Jo ensimmäisen minuutin jälkeen nähtiin ensimmäiset tilanteet, kun Adam Larssonin matala keskitys kotijoukkueen rangaistusalueen sisältä vaati VPS-maalivahti Teppo Marttisen jalkatorjunnan. Tilanteesta seuranneen kulmapotkun jatkotilanteesta Ilves pääsi jo toiseen vaaralliseen hyökkäykseensä ensimmäisen parin minuutin aikana, ja laitapuolustaja Aapo Mäenpään matala keskitys suuntautui kimmokkeen kautta maalin yläriman kautta uudeksi kulmapotkuksi.

Ilves jatkoi HJK-ottelun tapaan onnistumisia prässipelaamisessaan ja sai useita katkoja VPS:n pelin avaamisvaiheessa, jotka käännettiin nopeasti vaarallisiksi hyökkäystilanteiksi. Kokoonpanoon palannutta Petteri Pennasta rikottiin pariin otteeseen kivuliaan näköisesti ja Ilves sai myös erikoistilanteita, joista hakea läpimurtoa ottelussa.

VPS sai kuitenkin kriittisimmät tilanteet puolustettua ja jokuisen vaarallisen vastahyökkäyksen luotua ensimmäisellä jaksolla.

Ensimmäinen puoliaika käytiin loppuun maalittomana ja sama tahti jatkui pitkälle toistakin puoliaikaa.

Lähimpänä avausmaalia tasaisen oloisessa ottelussa kävi Pennanen, mutta tämän matala laukaus vaasalaisten boksin läheisyydestä suuntautui Marttisen ulottuviin ja kotijoukkueen maalivahti esitti jälleen varman torjunnan.

Tunnin jälkeen alkoi liikenne vieraiden penkiltä. Ensimmäinen vaihto nähtiin 64 minuutin kohdalla, kun Oiva Jukkola korvasi Larssonin Ilveksen hyökkäyksessä. Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin tuplavaihto, kun ison työvuoron keskikentällä paiskineet Doni Arifi ja Lauri Ala-Myllymäki tekivät tilaa Seydine N’Diayelle ja Djair Parfitt-Williamsille.

Alle kymmenen minuuttia tuplavaihdon jälkeen Ilves sai kauan etsimänsä onnistumisen. Vieraiden prässipelaaminen toimi mallikaasti Vepsun avausvaiheessa, kun Pennanen teki riiston ja pelasi samalla teolla Santeri Haaralan nokikkain Marttisen kanssa, ja täksi kaudeksi keltavihreisiin palannut laituri ei epäonnistunut viimeistelyssään.

Ilves näytti johtoasemana napattuaan määrätietoiselta ja näytti tietävän mitä vierasvoiton klaaraaminen vaatii. Reilun kymmenen minuutin taistelun jälkeen Ilves sai vielä vapautettua vaihtopelaaja Oiva Jukkolan isoon maalintekopaikkaan ja Veikkausliiga-statustaan vahvistava nuorukainen viimeisteli konkarin elkein maalin alakulmaan.

Ilves vs. VPS

Avauskokoonpano: #1 Virtanen (MV), #4 Umar, #8 Pennanen, #6 Arifi, #10 Larsson, #15 Ala-Myllymäki, #16 Miettunen (C), #22 Mäenpää, #29 Haarala, #30 Yusif, #42 Aspegren.

Vaihdossa: #12 Viitala (MV), #5 Katz, Parfitt-Williams (69′ <-> Ala-Myllymäki), #13 N’Diaye (69′ <-> Arifi), #19 Jukkola (64′ <-> Larsson), #21 Bushara (90′ <-> Haarala), #23 Hasa.

Ilves lähti Vaasasta kotimatkalle kolmen pisteen kanssa, nousten Veikkausliigan sarjataulukossa kuudenneksi. Tamperelaisten pelit jatkuvat ensi viikolla Suomen Cupissa Käpylän Palloa vastaan ja Veikkausliigassa puolestaan on vuorossa kotiottelu FC Lahtea vastaan.

Liput kotiotteluihin tästä!