Ilves vierailee Oulussa – ”Olemme lauantaina valmiita” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves kohtaa muutaman päivän sisään AC Oulun kahdessa eri kilpailuissa, ensin lauantaina Oulussa pelattavassa Veikkausliigaottelussa ja muutamaa päivää myöhemmin Ratinan stadionilla nähdään joukkueiden välinen Suomen Cupin välieräottelu.

Matkustuskilometrit menevät siis kahden ottelun ympärillä melko lailla tasan ja kummassakin ottelussa panosta piisaa. Veikkausliigan sarjataulukkoa tarkastellessa AC Oulu löytyy edelleen sarjan neljänneltä sijalta. Laivastonsiniset ovatkin lunastaneet kauden alle heitä kohtaan ladattuja odotuksia ja Ricardo Duarten ryhmä on keikkunut käytännössä koko kauden sarjan kärkipään tuntumassa. AC Oulu on iskenyt 19 liigaottelussaan 30 maalia, joka on vain yhden maalin verran vähemmän kuin sarjan eniten maaleja tehtailleella HJK:lla.

Ilves kärsi viime sunnuntain kotitappiossa KuPS:a vastaan julmalta tuntuneen 0-3 tappion, kun vierailijat laukoivat ottelussa vain neljään otteeseen, mutta onnistuivat maalinteossa kolmesti. Ilvestä koko kauden vaivannut maalinteon tuska oli sunnuntainakin läsnä, mutta joukkueen hyökkäyspelaamisessa oli nähtävissä pirteitäkin elementtejä.

Ensimmäistä otteluaan päävalmentajan vastuussa ollut Joni Lehtonen, yhdessä muun valmennusryhmän kanssa, on tehnyt joukkueen kanssa väsymättä töitä viimeistelyvaiheen parantamisen eteen ja tuore päävalmentaja uskoo edelleen joukkueen lopulta lunastavan palkintonsa maalien muodossa:

”Koskaan ei voi olla tyytyväinen otteluun, kun tulostaululla näkyy vastustajalle 3-0. Tämä on tulosurheilua ja tuloksia pitää saada aikaiseksi. Pitää silti myös olla valmis katsomaan tuloksen taakse, kävi ottelussa hyvin tai huonosti. Pystymme pelaamalla, ja valmentamalla pelaajia, vaikuttamaan voiton todennäköisyyksiin. Tilastojen valossa (tappio KuPS:a) peli oli tasainen ja useat tekijät peliä analysoidessa puoltaa sitä, että oltiin vastustajaa edellä. Mutta, jatkossa täytyy myös tulos saada pelistä mukaan”, summaa Lehtonen edellisen ottelun opit.

Kaksi kohtaamista samaa vastustajaa vastaan muutaman päivän sisään luo luonnollisesti haasteita, mutta Lehtosen mukaan myös mahdollistaa joukkueen tiiviin yhdessäolon molempiin otteluihin valmistautuessa:

”Molemmat todella tärkeitä pelejä, mutta valmistautuminen tulee menemään ihan normaalisti (siitä huolimatta, että edessä sama vastustaja kahteen kertaan). Meillä on hyvä mahdollisuus olla enemmän yhdessä joukkueen kanssa, kun matkustetaan Ouluun päivää aiemmin ja saamme valmistautua rauhassa. Olemme lauantaina varmasti valmiita ottamaan positiivinen tulos liigapelistä.

”Cup-peli ensi keskiviikkona on täysin uusi peli, joka vaatii uuden suunnitelman ja valmistautumisen. Oulu on näyttänyt tällä kaudella, että he pystyvät ”mätsäämään” vastustajan pelitapaa ja muokkaamaan omaa pelaamistaan pelienkin sisällä, siihen tarvitsee valmistautua lauantain jälkeen uudestaan.

”Tällä hetkellä katseet lauantaissa, johon voidaan KuPS-pelistä ottaa positiivisina hyvä syöttäminen ja eteneminen pallon kanssa, sekä melko hyvin toiminut keskiblokki, joka avasi paikkoja riistoihin hyvillä alueilla. Tilanteenvaihtoja halutaan hyödyntää vielä paremmin ja sen eteen on tehty töitä, että se voisi olla yksi työkalu lisää hyökkäysten päättämiseen. Innolla odotan la”, pohtii Lehtonen.

Joukkueen työmoraaliin ja reaktioon harjoituskentällä Lehtonen on edelleen tyyväinen:

”Olen sanonut tämän jo useampaan otteeseen, mutta on (hyvällä tavalla) käsittämätöntä, että vaikka KuPS-ottelun jälkeen tulostaululla oli vastustajalle 0-3 lukemat, niin viesti pelaajilta palauttavissa harjoituksissa oli, että luottamus (joukkueen tekemiseen) kasvoi ja olemme oikeilla jäljillä”, toteaa Lehtonen tyytyväisenä.

Loukkaantumistuvalta Djair Parfitt-Williamsin odotetaan palaavan joukkueen vahvuuteen vielä elokuun aikana. Seura tiedotti aikaisemmin tänään Baddredine Busharan loppukauden lainasopimuksesta Ykkösen JäPS:n kanssa, mutta muutoin joukkue lähtee Ouluun lähes täydessä vahvuudessa.

Lauantaina ottelu Raatin stadionilla Oulussa pyörähtää käyntiin kello 17.00 ja on seurattavissa suorana lähetyksenä Ruutu+ välityksellä.