Vahvasta hallinnasta huolimatta Liigacupin ottelu päättyi 1-0 tappioon

 

Ilves kohtasi lauantaina Liigacupin vierasottelussa FC Hakan. Ottelussa Ilves hallitsi kenttätapahtumia selvästi, mutta kotijoukkue FC Haka vei kuitenkin voiton lukemin 1-0.

 

Ensimmäinen puoliaika

Ottelun ensimmäinen puoliaika pelattiin vierasjoukkue Ilveksen hallitessa palloa. Kotijoukkue Haka keskittyi puolustamaan ja pallon saadessaan joukkue pyrki suoraviivaisesti pelaamaan palloa Ilveksen puolustuksen selustaan.

Vaarallisia maalipaikkoja ei ensimmäisellä puoliajalla juurikaan nähty, vaikka Ilves onnistui muutamilla hyvillä syöttökombinaatioilla aiheuttamaan ongelmia Hakan puolustukselle. Ensimmäisen puoliajan ehkä puhutuin tilanne tapahtui ottelun 19 minuutilla, kun Ilveksen Oiva Jukkola sai osuman jalkaansa Hakan rangaistusalueella, mutta tilanteesta ei kuitenkaan vihelletty rangaistuspotkua.

Tauon viettoon lähdettiin 0-0 tasalukemissa

 

Toinen puoliaika jatkui Ilveksen hallinnassa

Ottelun toisen puoliajan ensimmäisen kahden minuutin aikana Haka sai luotua parikin vaarallista hyökkäystä, mutta sen jälkeen hallinta palautui Ilvekselle jopa ensimmäistä puoliaikaa selvemmin. Ilves piti palloa Hakan puolustusalueella todella pitkiä jaksoja, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan nähty.

Petteri Pennanen torpattiin kaksi kertaa nurin Hakan rangaistusalueella, mutta kummastakaan tilanteesta ei rangaistuspotkua vihelletty. Jälkimmäisestä tilanteesta Ilveksen joukkueenjohtaja Ville Niemelä tulistui kentänreunalla sen verran kovasti, että hänelle annettiin punainen kortti.

Ottelun 75. minuutilla Haka pääsi tekemään lähes 20 minuutin tauon jälkeen harvinaisen vierailun Ilveksen puolustusalueelle ja tästä hyökkäyksestä Hakalle tuomittiin rangaistuspotku, kun Mohammed Umarin katsottiin kaataneen Hakan pelaajan tilanteessa. Otso Virtanen kuitenkin torjui Hakan testihyökkääjä Juan Lescanon laukauksen helposti. Ottelun 77. minuutilla nähtiin päivän paras Ilves-hetki, kun Lauri Ala-Myllymäki teki paluun pelikentille Ilves-paidassa.

Ottelun 81. minuutilla Hakan Oiva Laaksonen sai pallon vasemmassa laidassa. Hän leikasi sisään ja pelasi jalkansa vapaaksi ja tarkka laukaus rangaistusalueen rajalta aivan maalin takakulmaan vei Hakan 1-0 johtoon.

Maalin jälkeen Ilves haki vimmatusti tasoitusta pallon pyöriessä täysin Hakan päädyssä. Ilveksen kannalta harmillisesti palloa ei kuitenkaan saatu maaliin asti ja näin ollen ottelu päättyi Hakan 1-0 voittoon.

Ilveksen valmentaja Toni Kallio oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen:

Totta kai tulos harmittaa. Pelillisesti näimme paljon niitä asioita, joita olemme harjoitelleet. Pystyimme pallollisessa vaiheessa liikuttamaan palloa hyvin ja löysimme pelaajia oikeilta alueilta. Murtautumisvaiheessa on vielä tekemistä, jotta pystymme luomaan enemmän laadukkaita maalipaikkoja. Oulussa saimme luotua muutamia erittäin hyviä paikkoja, mutta tänään ei saatu luotua tarpeeksi vaarallisia tilanteita. Toisaalta oma puolustuspelimme toimi myös melko hyvin eikä Hakakaan päässyt parhaille maalintekosektoreille koko pelin aikana.

 

 

Ilveksen kokoonpano:

Virtanen

Aspegren

Miettunen

Katz -> 46’ Umar

Mäenpää

Arifi -> 77’ Ala-Myllymäki

Moussa

Pennanen

Parfitt-Williams -> 77’ Hasa

Larsson -> 81’ Bushara

Jukkola