Otteluennakko: Ilves matkustaa Ouluun Liigacupin avaukseen

Ilveksen tämän kauden kilpailulliset pelit käynnistyvät lauantaina Oulussa, missä AC Oulu isännöi Liigacupin avausta. Tällä kaudella Liigacupissa on kaksi maantieteellistä lohkoa, joissa kummassakin on kuusi joukkuetta. Kummastakin alkulohkosta kaksi parasta joukkuetta pääsee jatkoon pudotuspeleihin.

Ilves aloittaa Liigacupin AC Oulun vieraana lauantaina. Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa kolmesti, molemmat voittivat kertaalleen vieraskentällä ja yksi päättyi tasan. Edelliskauden kaksi kohtaamista päättyivät Ilveksen voittoon.

 

Ilves lähtee valmentaja Joni Lehtosen mukaan otteluun positiivisen odottavin mielin, vaikkei vastustajasta ole aivan yhtä paljon tietoja kerättynä kuin normaalisti.

– Tässä vaiheessa kautta on aika vaikeaa arvata, mitä siellä tulee vastaan. Joukkueet vielä etsivät vahvistuksia ja mukana saattaa olla myös tryout-pelaajia. Kyllä me tietysti tiedämme, miten he ovat nyt talvella pelanneet.

Liigacup sijoittuu vahvasti joukkueiden Veikkausliigaan valmistavaan jaksoon, joten enemmänkin fokus on oman joukkueen tekemisessä.

– Oman pelin kehittäminen on keskiössä, toki meillä siihen kuuluu myös vastustajan pelaamisen huomioiminen. Totta kai halutaan saada otteluissa näkyviin kentällä ne asiat, joita olemme harjoituksissa painottaneet.

– Meillä on ollut tämän viikon teemana avaaminen. Ei niinkään Oulun peliä ajatellen, vaan ihan koko kautta. Haluamme kuitenkin pelissä nähdä tiettyjä parannuksia, joita olemme harjoituspeleistäpyrkineet tehostamaan.

Harjoitusottelut eivät tuloksellisesti olleet tyydyttäviä, mutta kenttätapahtumissa oli paljon positiivista.

– Olimme erittäin tyytyväisiä varsinkin VPS-ottelun avausjaksoon. Siinä näkyi paljon asioita, joita olemme harjoituksissa työstäneet. Siihen täytyy olla tyytyväinen, että siirtovaikutusta harjoituksista peleihin on selkeästi nähtävissä.

Paluun Ilves-paitaan tehnyt Santeri ”Sande” Haarala on ollut joukkueen parhaimmistoa harjoitusotteluissa, vaikka maaliverkko ei olekaan vielä heilunut. Mies itse on erittäin innoissaan paluusta keltavihreään peliasuun.

Kiva on ollut palata Ilvekseen! Kasvattajaseurassa pelaaminen tuo aina sellaista ekstrataistelua omaan peliin. Logolle pelaaminen on itsestäänselvyys.

Lauantain vastustajasta Sandella on hiukan sisäpiiritietoa.

– Yksi hyvä kaverini on siellä Oulussa ja hänen kanssaan on paljon tullut juteltua. Kyllä minulla aavistus on siitä, millainen jengi sieltä vastaan on tulossa. Muutoin en ole tarkkaillut ja enemmänkin keskittynyt oman joukkueen tekemiseen.

Maalinälkäinen hyökkääjä pelasi energisesti luoden tekopaikkoja niin itselleen kuin muille. Omien sanojensa mukaan ”kohta alkaa verkot heilumaan”.

– Terävyyttä boxin sisälle vielä tarvitaan. Tässä täytyy nyt vaan uskoa omaan tekemiseen, niin kyllä se sinne alkaa uppoamaan. Ehkä se kauden ensimmäinen maali on vaikein, sen jälkeen helpottaa.

Sande odottaa jo innolla lauantain ottelua

 

Ottelun alla joukkueen terveystilanne on kohtuullinen. Yhtään isompaa loukkaantumista ei ole, mutta muutamia pikkukolhuja pelaajilla on, jotka saattavat vaikuttaa lauantain kokoonpanoon. Lisäksi muutama pelaaja on vähän sairastellut viikolla ja heidän pelikuntonsa selviää vasta ottelun alla. Ilvekseen palannut Lauri Ala-Myllymäki ei ole vielä lauantaina joukkueen mukana. Uutena nimenä kokoonpanossa nähdään tällä viikolla joukkueen harjoitusvahvuuteen liittynyt 20-vuotias ghanalaistoppari Mohammed Umar. Umar kävi jo viime kesänä harjoittelemassa Ilveksen kanssa ja nyt hän on saapunut uudelleen Tampereelle näyttämään osaamistaan.

Ottelu pyörähtää käyntiin Oulun Heinäpään hallissa klo 15. Ruutu + -palvelu näyttää kotisohville tämän ja kaikki muutkin Liigacupin ottelut.

Paikan päällekin toki kannattaa mennä Ilvestä kannustamaan, liput saa hankittua ennakkoon AC Oulun seurakaupasta.

Muista hyödyntää kausikorttitarjous tämän viikon loppuun mennessä:
Kausikortit kaudelle 2023 täältä