Ilvekselle kauden avausottelusta tasapeli

 

Ilves ei pystynyt hyödyntämään maalipaikkojaan riittävän tehokkaasti. Vierasjoukkue SalPa puolusti läpi ottelun tiiviisti ja uhrautuvasti.

Ilves – SalPa 1–1 (0–1)

Ilveksen vuoden ensimmäiseen harjoitusotteluun saapui vieraaksi Ykköseen noussut SalPa Salosta. Ilves pääsi peliin lähes täydellä miehistöllä. Sivussa olivat ainoastaan Huuhkajien mukana oleva puolustaja Felipe Aspegren sekä uusi maalivahti Otso Virtanen.

Ensimmäinen puoliaika

Ensimmäinen 20-minuuttinen oli Ilveksen selkeää hallintaa ja salolaiset keskittyivät puolustamaan tiiviisti pitäen Ilveksen poissa parhailta maalintekosektoreilta.

Parhaat tekopaikat alussa siunaantuivat pirteästi pelanneelle Djair Parfitt-Williamsille, jolla oli minuutin sisään kaksikin kelvollista yritystä. Ensimmäinen oli nosto yli maalivahti Österlundin, mutta tilanteen pelasti SalPan puolustaja. Lähes heti perään Djair pääsi vielä laukomaan hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa pallo pysähtyi maalivahdin syliin.

Hiljalleen myös SalPa pääsi paremmin peliin mukaan ja hiukan yllättäen onnistui myös avausmaalin iskemään. Ilves puolusti vaarattomalta näyttäneen tilanteen heikosti ja vieraiden Oskari Jakonen pääsi nostamaan pallon yli avausjaksolla Ilveksen maalilla torjuneen Johannes Viitalan.

Avausjakson loppupuolisko pelattiin melko tasaväkisesti salolaisten saatua rutkasti lisää itseluottamusta maalistaan. Aivan jakson lopussa pääsi Ilveksen Petteri Pennanen laukomaan hyvästä paikasta, mutta kova laukaus leijaili lopulta ohi maalin.

 

Toinen puoliaika

Ilves vaihtoi testipelaaja Adam Vidjeskogia lukuunottamatta koko avausmiehistönsä. Heti jakson alusta asti hallinta oli kokonaan Ilveksellä.

Vieraiden hyökkäykset olivat todella harvassa, mutta kertaalleen joutui tauolla Ilveksen maalille vaihdettu Lucas Väyrynen venymään hyvään torjuntaan. Puoliajan edetessä Ilves pääsi koko ajan paremmin ja paremmin tekopaikoille, ja tasoituksen iski hyvin hyökkäystä tukenut laitapuolustaja Jaakko Moisio.

Muutamaa minuuttia myöhemmin oli Ilveksellä tilaisuus siirtyä johtoon pilkulta, mutta Badreddine Busharan matalaan laukaukseen ulottui SalPan maalivahti näppeineen. Myös Santeri Haaralalla oli mainio tilaisuus johto-osuman tekemiseen, mutta hän ajautui liian lähelle ja pallo päätyi maalivahdin syliin.

Ilves painoi hurjasti päälle hakien voittomaalia ja tilanteita syntyi liukuhihnalta. Lähinnä voittomaalia oli Jere Riissanen, jonka pusku Noel Hasan sivuvaparista pomppasi ylähirrestä maaliviivan väärälle puolelle. Kovasta yrityksestä huolimatta ei palloa maaliin asti saatu toimitettua.

Valmentajan kommentit:

Päävalmentaja Toni Kallio oli suhteellisen tyytyväinen suojattiensa esityksiin, vaikka voitto jäikin saavuttamatta:.

”Enemmän tänään pelissä oli positiivisia asioita kuin negatiivisia asioita. Taktisena teemana oli välitön prässi menetyksen jälkeen ja se kyllä sujui useassa tilanteessa erittäin hyvin. Maaleja olisi pitänyt tehdä noista paikoista enemmän, mutta hiukan oli nähtävissä päättämättömyyttä ratkaisutilanteissa”.

Kallion pidempi haastattelu, kuten myös maalin tehneen Jaakko Moision mietteet, on nähtävissä Youtubessa myöhemmin.


Maalit:

25’ 0–1 Jakonen Oskari

70’ 1–1 Moisio Jaakko

 

Ilveksen kokoonpano ensimmäisellä puoliajalla:

1 Viitala Johannes (mv)

22 Mäenpää Aapo

5 Katz Kalle

16 Miettunen Tatu

55 Yakubu Najeeb

14 Vidjeskog Adam

6 Arifi Doni

19 Jukkola Oiva

10 Larsson Adam

8 Pennanen Petteri

9 Parfitt-Williams Djair

 

Ilveksen kokoonpano toisella puoliajalla:

12 Väyrynen Lucas (mv)

25 Kyllönen Leo

24 Riissanen Jere

18 Huotari Samuel

26 Moisio Jaakko

7 Patut Emmanuel

30 Moussa Yusif

23 Hasa Noel

14 Vidjeskog Adam <-> 10 Larsson Adam

29 Haarala Santeri

21 Bushara Badreddine