Ilves jatkaa voittoputkessa – EIF kaatui Tammisaaressa

EIF

Ilves

Varoitukset

3

2

Kentältä poistot

0

0

Ilves otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun EIF kaatui Tammisaaressa lukemin 0–2. Ilveksen maalintekijöinä toimivat ensimmäisen Veikkausliiga-osumansa iskenyt Aapo Mäenpää ja Oiva Jukkola.

Ottelun kuva oli alusta asti selvä ja tuttu Ilveksen aiemmistakin otteluista. Pallonhallinta oli hyvin vahvasti keltavihreillä, ja EIF keskittyi puolustamaan keskustaa sekä pitämään vierasjoukkueen poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. Ensimmäinen vartin aikana Ilves loi muutaman lupaavan hyökkäyksen alun, mutta rangaistusalueen laidoilta keskelle pelatut syötöt eivät tavoittaneet keltavihreän joukkueen pelaajia.

27. minuutilla Anton Popovitchin oivaltava syöttö oli lähellä vapauttaa Santeri Haaralan nokikkain maalivahti Ramilson Almeidan kanssa, mutta pallo karkasi Almeidan kautta kulmapotkuksi. Erikoistilanteen jälkeen Joona Vetelin keskitys tavoitti rangaistusalueelta Doni Arifin, jonka pusku meni hieman ohi oikeasta yläkulmasta.

Parin minuutin päästä roolit vaihtuivat, kun Arifin hieno syöttö löysi hyökkäyksen kärkeen nousseen Vetelin. Keskikenttäpelaaja yritti kiertää maalivahti Almeidan, mutta tämä onnistui katkaisemaan läpiajon heittäytymällä. Hetkeä myöhemmin Anton Popovitchin loistava pystysyöttö tavoitti EIF:n puolustuslinjan selustaan juosseen Matias Kivikko Arrañon, joka jatkoi taidokkaasti suoraan ilmasta. Upea johtomaali jäi kuitenkin harmittavan lähelle, kun pallo painui tolppaa nuollen oikealta ohi.

Oiva Jukkolan vahva nousu ja syöttö vasemmalta laidalta tarjosi Joona Vetelille tilaisuuden avausmaalin 37. minuutilla, mutta tämän laukaus noin 12 metristä jäi voimattomaksi ja suuntautui keskelle maalia.

Lopulta Ilveksen kärsivällinen jauhaminen tuotti tulosta, kun vierasjoukkue onnistui iskemään johtomaalin 40. minuutilla. Joona Vetelin syöttö oikealta löysi rangaistusalueen sisältä Aapo Mäenpään, joka otti pelivälineen haltuun ja lähetti toisella kosketuksellaan tarkan laukauksen vasempaan alakulmaan. Tolpan kautta maaliin löytänyt veto siirsi Ilveksen 0–1-johtoon. Kyseessä oli Mäenpään ensimmäinen maali Veikkausliigassa.

Avausjakso mentiin täysin Ilveksen komennossa, vaikka ajoittain pallon liikuttelu olisi voinut olla nopeampaakin. Taukolukemat 0–1 olivat silti hyvinkin ansaitut.

Yksi maali toisellakin puoliajalla

EIF teki tauolla kolme vaihtoa, joissa Fahad Mohamed, Nasiru Mohammed ja Stanislav Efimov tekivät tilaa Lucas Forsten-Kaufmannille, Emil Pallakselle ja Eetu Purolle. Toisella jaksolla myös kotijoukkueen pelaaminen aktivoitui ja joukkue saikin ajoittain pykälän paremmin painetta kohti Ilveksen päätyä.

Ottelun ensimmäiset varoitukset tulivat kotijoukkueen Simon Lindholmille 50. minuutilla ja Arian Kabashille 53. minuutilla. Hetkeä myöhemmin EIF:n Emil Pallas tarjosi vahvan vasemman laidan nousunsa päätteeksi hyvän syötön keskelle Simon Lindholmille, jonka suoran laukauksen Ilves-maalivahti Otso Virtanen torjui. Tammisaarelaisten kolmas varoitus nousi 57. minuutilla Eetu Purolle.

Tunnin pelin kohdalla Ilveksen Juhani Pikkarainen teki ensin hyvän katkon omalla kenttäpuoliskolla ja lähetti perään pystysyötön Santeri Haaralalle. Hyökkääjä pääsi etenemään vasemmalta laidalta kohti maalia, mutta ajautui pieneen kulmaan, eikä maalivahti Ramilson Almeidalla ollut ongelmia torjua Haaralan laukausta.

Kotijoukkueen neljännessä vaihdossa Salomo Ojala tuli hyökkäykseen Noah Lundströmin tilalle. Ilveksen ensimmäisen varoituksen vastaanotti Joona Veteli. Vierasjoukkue teki perään 65. minuutilla ensimmäisen vaihtonsa, kun Marius Söderbäck teki tilaa Maksim Stjopinille, joka sai siten alle ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa tällä kaudella.

EIF:n hyökkäyspäädyssä Eetu Puro lähetti kovan laukauksen reilusta 20 metristä, mutta Otso Virtanen poimi pallon kiinni varmasti. 75. minuutilla Maksim Stjopin ja Santeri Haarala olivat lähellä iskeä Ilveksen toisen maalin nopeasta vastahyökkäyksestä. Stjopin jakoi pallon Haaralalle, jonka ratkaisuyrityksen puolustaja Kalle Katz ehti kuitenkin vielä peittämään.

Ilveksen toisen varoituksen sai Anton Popovitch 77. minuutilla. Kyseessä oli Popovitchin neljäs varoitus tällä kaudella, joten keskikenttäpelaaja on sivussa ensi viikon FC Haka -ottelusta varoitustilin täyttymisen takia.

80. minuutilla Ilves teki toisen vaihtonsa, jossa Lauri Ala-Myllymäki tuli kentälle Joona Vetelin tilalle. Samalla myös kotijoukkue vaihtoi Simon Lindholmin tilalle Arttu Sivosen.

Heti vaihtojen jälkeen lukemat muuttuivat 0-2:een, kun vasemmalla laidalla puolustajaa haastanut Oiva Jukkola lähetti pallon kohti takakulmaa ja peliväline upposi suoraan sisään. 81. minuutilla syntynyt maali oli Jukkolalle Veikkausliiga-kauden kolmas. Syötön maaliin tarjosi Anton Popovitch.

Vierasjoukkueen kolmannessa vaihdossa Matias Kivikko Arraño teki tilaa Mohammed Umarille 84. minuutilla. EIF sai aivan varsinaisen peliajan lopussa vapaapotkun rangaistusalueen kulmalta, mutta Lucas Forsten-Kaufmannin laukaus kilpistyi Ilveksen muuriin. Toisessa päädyssä Ilveksen kulmapotku tuotti vielä paikan Mohammed Umarille maalin eteen, mutta Ramilson Almeida venyi torjuntaan.

EIF:n ensimmäinen ottelu uudistuneella Tammisaaren kentällä päättyi Ilveksen 0–2-voittoon Aapo Mäenpään ja Oiva Jukkolan osumilla. Ilves-kapteeni Otso Virtanen kirjautti kauden kolmannen nollapelinsä. Ottelua seurasi paikan päällä 1483 katsojaa, joka on kotijoukkueen yleisöennätys.

Ilves nousi voitollaan kymmeneen pisteeseen ja sarjataulukossa kuudenneksi. Kärkikuusikko on tasaisessa sarjassa kolmen pisteen sisällä.

Oiva Jukkolan kommentit:

– Ehjä 90-minuuttinen meiltä, ehkä kokonaisvaltaisesti paras pelimme tällä kaudella. Pystyimme pitämään palloa niin kuin halusimme ja myös iskemään vastaan vaarallisesti. Pidimme EIF:n hyvin poissa paikoilta ja itse rakensimme tarvittavat paikat.

– EIF teki matalaa blokkiaan hyvin. Ei ole ikinä helppoa, varsinkaan aika pienellä kentällä, purkaa sitä. Ensimmäinen maalimme vähän aukaisi sitä. Mielestäni pelasimme kuitenkin hyvin blokkia vastaan, emme turhautuneet ja pääsimme liikuttamaan palloa, niin kyllä se palkkio sieltä tuli.

– Pelaamme tällä hetkellä sellaista futista kuin reenaamme ja haluamme pelata. Kaikki toteuttavat niitä asioita, joita käymme yhdessä läpi ja sovimme ennen peliä. Jaksetaan vaan painaa omaa hommaa, niin palkinto tulee.

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Hyvät ja tärkeät vieraspisteet, hoidettiin homma tyylikkäästi. Ensimmäinen jakso oli meiltä vahva, pystyimme luomaan muutaman huippupaikan todella matalalla pelannutta vastustajaa vastaan. Toinen jakso oli tasaisempi, mutta pystyimme naulaamaan ottelun tekemällä toisen maalin.

– Katse kääntyy nopeasti tulevaan perjantaihin, palaudutaan ja aletaan valmistautumaan. Alkuviikosta tiedämme ketä pelaajia saamme mukaan sairastuvalta kokoonpanoon.

EIF–Ilves 0–2 (0–1)

0–1 Aapo Mäenpää 40’

0–2 Oiva Jukkola 81’

Tilastot: Veikkausliiga.com

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 2 Matias Kivikko Arraño (4 Mohammed Umar, 84’), 5 Juhani Pikkarainen, 16 Tatu Miettunen, 22 Aapo Mäenpää, 6 Doni Arifi, 14 Anton Popovitch, 7 Joona Veteli (15 Lauri Ala-Myllymäki, 80’), 19 Oiva Jukkola, 17 Marius Söderbäck (8 Maksim Stjopin, 65’), 29 Santeri Haarala

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 12 Johannes Viitala (mv), 26 Oskari Paavola, 27 Jere Riissanen, 31 Danila Bulgakov

Seuraava ottelu

Perjantaina 17.5. on vuorossa sarjakauden ensimmäinen Pirkanmaan derby. Ilveksen ja FC Hakan välinen myöhäisillan ottelu käynnistyy Tammelan Stadionilla klo 20.00. Otteluun on myyty jo yli 4000 lippua – varmista parhaat paikat ja osta liput derbyyn Lippupisteen verkkokaupasta!