Ilves kohtaa EIF:n sunnuntaina Tammisaaressa

Kaksi edellistä otteluaan voittanut Ilves saa sunnuntaina äitienpäivänä vastaansa sarjanousija Ekenäs IF:n, jolle kyseessä on ensimmäinen ottelu uudistuneella kotikentällään Tammisaaressa.

EIF voitti viime kaudella Ykkösen ja nousi Suomen pääsarjaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1933, jolloin joukkue jäi 14 ottelun sarjassa ilman pisteitä. Nousu Veikkausliigaan tuotti samalla tarpeen merkittäville lisäpanostuksille Tammisaaren Keskuskentälle. Kevään aikana vanha tekonurmi purettiin ja uusi lämmitetty tekonurmi rakennettiin vastaamaan Palloliiton laatuvaatimuksia. 1.4.2024 stadionin uudeksi nimeksi vaihtui Ekenäs Sparbank Arena.

Veikkausliigassa EIF on kerännyt viidestä ensimmäisestä ottelustaan kaksi pistettä, joilla se on sarjataulukossa yhdentenätoista. Joukkueen kaksi ensimmäistä vierasottelua tuottivat tappiot IFK Mariehamnille ja FC Hakalle lukemin 3–2 ja 2–1. Kolmannella kierroksella aukesi seuran pistetili pääsarjassa, kun tammisaarelaiset päätyivät 1–1-tasapeliin AC Oulun kanssa. Kotiotteluksi merkitty kamppailu pelattiin evakossa Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla. Vierasottelusta FC Interiä vastaan tuloksena oli 2–1-tappio, mutta viime lauantaina EIF haki Helsingistä hyvän vieraspisteen, kun joukkue pelasi 0–0-tasapelin HJK:n kanssa.

EIF:n viidestä maalista kaksi on viimeistellyt Noah Lundström, ja kerran ovat osuneet Salomo Ojala, Lucas Forsten-Kaufmann ja Ilveksestä vuokralla oleva Abdoulaye Kanté. Nasiru Mohammedin tilillä on kolme maalisyöttöä, joilla hän on Veikkausliigan syöttöpörssin kärjessä. Maalivahdeista Nikolaos Giannokopoulos torjui sarja-avauksessa, jonka jälkeen Ramilson Almeida on ollut maalipuiden välissä neljässä viime Veikkausliiga-ottelussa.

Liigacupissa EIF jäi A-lohkossa viimeiseksi. Otteluiden tulokset olivat FC Lahti–EIF 2–1, EIF–FC Inter 1–3, IFK Mariehamn–EIF 1–2, EIF–Gnistan 2–5 ja HJK–EIF 4–1. Suomen Cupissa tammisaarelaiset kaatoivat kolmannella kierroksella Tampere United/2:n maalein 0–11 ja tänä keskiviikkona neljännellä kierroksella SalPan rangaistuspotkukilpailun jälkeen 2–4. Salomo Ojala teki EIF:n molemmat maalit 2–2-lukemiin päättyneellä varsinaisella peliajalla.


EIF:n joukkue

EIF:n päävalmentajana jatkaa joukkueen Veikkausliigaan nostanut espanjalainen Gabriel Xatart. 35-vuotias katalonialainen toimi seurassa päävalmentajana jo kaudella 2019, jonka jälkeen hän on työskennellyt myös PEPO:ssa, KTP:ssa ja TPS:ssä.

Sarjanousun jälkeen joukkueeseen on liittynyt jokusia uusia pelaajia. Kreikkalaismaalivahti Nikolaos Giannokopoulos pelasi viimeksi Israelin ja Moldovan liigoissa. Hänen tilillään on myös 79 ottelua Kreikan pääsarjasta. MP:stä siirtyi puolustaja Väinö Vehkonen, 22, FC Hakasta ex-Ilves Hendi Malundama, 28, ja FC Lahdesta kosovolaissveitsiläinen puolustaja Arian Kabashi, 27. Keskikenttäpelaajat Emil Pallas, 23, ja Eetu Puro, 26, edustivat viime kaudella HIFK:ta. Testijakson kautta sopimuksen lunastivat ghanalainen Nasiru Mohammed, 30, ja Ilveksestä siirtynyt puolustaja Kalle Katz, 24.

Kaksivuotisella sopimuksella EIF:stä Ilvekseen siirtynyt keskikenttäpelaaja Abdoulaye Kanté, 24, palasi vielä vuokralle Tammisaareen. Seurojen välillä on sovittuna, että molemmilla osapuolilla on mahdollisuus tarkistaa lainan tilannetta kesän siirtoikkunan aikana.

EIF:n kapteeni on viime kaudella Ykkösessä täydet peliminuutit pelannut Enoch Kofi Adu, 33, joka on voittanut urallaan kolme Ruotsin mestaruutta ja yhden Tanskan mestaruuden. Pohjoismaiden ohella keskikenttäpelaajalla on kokemusta turkin ja Belgian pääsarjoista. Viime kaudella ykkösessä EIF:n paras maalintekijä oli Stanislav Efimov, 30, joka iski kymmenen osumaa. Salomo Ojala, 27, puolestaan oli Ykkösen maalikuningas 23 maalillaan FC Hakassa kaudella 2019. EIF:n hyökkäyksestä löytyy Ilveksestäkin tuttu Tiemoko Fofana, 24, joka edusti tamperelaisseuraa vuosien 2018–2021 välillä. Kuusi edellistä kautta FC Hongassa pelannut Lucas Forsten-Kaufmann, 33, tuo kokemusta EIF:n keskikentälle. Forsten-Kaufmann ja Fofana siirtyivät Tammisaareen kesken viime kauden.

Viime kaudella Ykkösessä vuoden puolustajaksi valittu Jeannot Esua siirtyi Irlantiin Galway Unitediin ja Ilveksenkin paidassa nähty puolustaja Tabi Manga KTP:hen.


Ilves hakee kolmatta peräkkäistä voittoa

Pisteiden osalta tahmean alun jälkeen Ilveksen tilillä on nyt alla voitot IFK Mariehamnista ja AC Oulusta maalein 0–1 ja 3–2. Viidestä ottelusta kerätyt seitsemän pistettä oikeuttivat sarjataulukossa seitsemännelle sijalle ennen viikonlopun otteluita.

Viime lauantaina kotiottelussa AC Oulua vastaan Ilveksen maaleista vastasivat kauden kolmannen osumansa iskenyt Roope Riski ja kaksi ensimmäistä maaliaan rangaistuspotkuista tehnyt Santeri Haarala. Riskin avausmaalin jälkeen Ilves joutui tappioasemaan toisella puoliajalla, mutta nousi nopeasti rinnalle ja ohi.

Kauden ensimmäisen kotivoiton negatiivisella puolella Riski ja Jorginho joutuivat jättämään pelin kesken ennen aikojaan. Vincent Ulundu puolestaan palasi kentille toisella puoliajalla oululaisten johtomaalin jälkeen ja oli heti mukana rakentamassa tilanteita, jotka johtivat Ilveksen saamiin rangaistuspotkuihin.

Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen odottaa sunnuntaina tulevan vastaan latautunut kotijoukkue.

– EIF pääsee pelaamaan nyt kotikentällään ja heillä on vieraspiste takana, joten uskomme heidän tulevan innostuneena ja energisenä peliin. Täysi keskittyminen ja oikeanlainen tunnetila ovat ne asiat, jotka auttavat meitä tekemään oikeita pelitekoja, sanoo Rantanen.

– Loukkaantumisten osalta tämä on ollut meille haastava viikko, ja useamman pelaajan osalta elämme päivä kerrallaan. Poissaoloja on, mutta onneksi puhumme enemmän päivistä kuin kuukausista.

Ilveksen kokoonpanoon palaa Doni Arifi, joka oli edellisen ottelun pelikiellossa.

– Sunnuntain peli on meille tosi tärkeä. Haluamme jatkaa voittojen tiellä ja yhtä lailla pelata hyvän ottelun. Meidän täytyy olla kärsivällisiä matalaa blokkia vastaan, mutta myös tunnistaa hyvin ne hetket, kun pitää edetä nopeasti. Prässipelimme on ollut hyvällä tasolla, puolustusvalmiudessa ja maalin suojelussa on tehtävä yksityiskohdat vielä paremmin, näkee Rantanen.

EIF–Ilves
Sunnuntaina 12.5. klo 18.30
Ekenäs Sparbank Arena
Ladugårdsgatan 12
10600 Raasepori
Ottelulähetys: Ruutu.fi