Ilves avasi voittotilinsä – Jukkolalle voittomaali Maarianhaminassa

IFK Mariehamn

Ilves

Varoitukset

5

3

Kentältä poistot

1

1

Ilves haki Veikkausliiga-kauden ensimmäisen voittonsa Maarianhaminasta, jossa kotijoukkue kaatui maalein 0–1. Kahdeksan varoitusta ja kaksi ulosajoa sisältäneen ottelun voittomaalin iski toisen puoliajan alussa Oiva Jukkola.

Lauantaina Maarianhaminaan matkustanut Ilves otti pelin hallintaansa heti alkuminuuteilta asti. Maltillinen hyökkäys keskustan kautta tuotti vieraille vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajan takaa kahdeksannella minuutilla. Ottelun ensimmäisessä tekopaikassa Joona Vetelin laukaus otti kimmokkeen muurissa olleesta Ilves-pelaajasta ja painui hieman ohi oikealta.

Ilveksen seuraava erikoistilanne tuli 11. minuutilla nelisen metriä kauempaa, kun Tehe Olawalen huono kosketus pakotti tämän rikkomaan palloon päässyttä Doni Arifia, mikä tuotti Olawalelle myös varoituksen. Tällä kertaa vetovastuun otti Ilvekseltä Jorginho, mutta pallo kilpistyi nytkin pelaajamuuriin. Kaksi minuuttia myöhemmin oli Ilveksen Joona Vetelin vuoro vastaanottaa keltainen kortti hyökkäyspään tilanteesta.

Kotijoukkueen yksi harvoista etenemisistä hyökkäyspäätyyn tuli 28. minuutilla, jolloin nopeassa hyökkäyksessä ratkaiseva syöttö rangaistusalueen sisälle jäi kuitenkin taakse. Ilveksen kolmannessa kulmapotkussa Joona Vetelin lähettämä keskitys löysi tiensä vaarallisesti maalinedustan läpi, mutta vihreäpaitojen liikkeiden ajoitukset eivät osuneet yksiin takatolpalle asti kulkeneen pallon kanssa.

Ottelun neljäs varoitus nousi 36. minuutilla Doni Arifille ja tilanne tarjosi IFK Mariehamnille vapaapotkun aivan kuudentoista alueen kulmalta. Sebastian Dahlström lähetti kovan laukauksen kohti etuyläkulmaa, mutta Ilves-maalivahti Otso Virtanen torjui pallon varmasti yli maalin, eikä seuranneesta kulmapotkustakaan tullut tulosta kotijoukkueelle.

Viisi minuuttia myöhemmin Ilveksen avausvoiton metsästys muuttui pykälän haastavammaksi, kun Arifi sai hyökkäyspään kamppailutilanteesta toisen keltaisen kortin. TV-kuvien perusteella varoitus, ja siitä seurannut ulosajo, vaikutti hieman kyseenalaiselta, mutta kentällä tuomioon ei luonnollisesti tullut enää muutosta.

Ensimmäinen puoliaika oli pitkälti Ilveksen kontrolloima, mutta Dahlströmin vapaapotku oli samalla jakson ainoa maalia kohti suuntautunut laukaus.

Jukkola siirtää Ilveksen johtoon

Toiselle jaksolle Ilves sai parhaan mahdollisen alun. Joona Veteli eteni vasemmalla laidalla päätyrajalle, josta lähtenyt keskitys kimposi puolustajan pään kautta taustalta tilanteeseen tulleelle Oiva Jukkolalle. Oikeaan alakulmaan suuntautunut pusku ohitti maalivahti Matias Riikosen ja siirsi Ilveksen 0–1-johtoon 49. minuutilla.

Vain minuutti edellisestä nousi kamppailun viides varoitus Jorginhoa rikkoneelle Sebastian Dahlströmille. IFK Mariehamn teki ensimmäisen vaihtonsa 52. minuutilla, kun Michael Fonsell tuli kentälle Oskari Sallisen tilalle. Ilvekseltä maalintekijä Jukkola teki tilaa Marius Söderbäckille 60. minuutilla.

Varoituksen arvoiset rikkeet jatkuivat pian, ja seuraavan myötä ottelua jatkettiin taas tasamiehityksillä. Sebastian Dahlström rikkoi Joona Veteliä keskikentällä, mistä seurasi varoitus ja Dahlströmin ulosajo.

Ilveksen toinen maali ei ollut kaukana 70. minuutilla, kun pitkä pallonhallintajakso päättyi Aapo Mäenpään syöttöön rangaistusalueen sisälle leikanneelle Roope Riskille. Hyökkääjän laukaus otti pienen kimmokkeen vastustajasta ja meni hieman ohi vasemmasta alakulmasta.

Kaksi minuuttia myöhemmin Riski teki tilaa vaihdosta kentälle tulleelle Lauri Ala-Myllymäelle, joka otti paikan vasemmalta laidalta. Santeri Haarala siirtyi vastaavasti Riskin tilalle hyökkäyksen kärkeen. Haarala loikin pian itselleen hyvän vetopaikan rangaistusalueen sisällä, mutta maalivahti Riikonen torjui hieman keskelle jääneen laukauksen.

76. minuutilla IFK Mariehamn toi Matias Ojalan kentälle Daniel Enqvistin tilalle. Ilveksestä Maarianhaminaan siirtynyt Emmanuel Patut vastasi kotijoukkueen seuraavasta maalintekoyrityksestä. Keskikenttäpelaaja lähetti reilusta 20 metristä vaarallisen laukauksen kohti takakulmaa, mutta Otso Virtanen venyi hyvään torjuntaan.

Ottelun seitsemäs varoitus nousi IFK:n Patrik Raitaselle 81. minuutilla. Kotijoukkueen seuraavassa vaihdossa Hugo Cardoso otti kapteeni Robin Sidin paikan 84. minuutilla, ja kaksi minuuttia myöhemmin Ilveksen Joona Veteli teki tilaa Matias Kivikko Arrañolle.

IFK Mariehamn sai vielä luotua muutaman paikan tasoitukseen ottelun lopussa. Kulmapotku 87. minuutilla tuotti maalinedustalle irtopallon Adam Larssonille, jonka kevyeksi jääneen vedon Otso Virtanen torjui. Pari minuuttia myöhemmin hyvältä paikalta 20 metristä tarjoutuneessa vapaapotkussa Matias Ojalan laukaus suuntautui keskelle eikä tuottanut Virtaselle ongelmia.

Neljän minuutin lisäajan aikana nähtiin vielä yksi keltainen kortti, jonka vastaanotti maarianhaminalaisten Emmanuel Patut. Ilveksen 0–1-johto piti loppuun asti, ja tamperelaiset pääsivät viimein tuulettamaan sarjakauden ensimmäistä voittoa.

Aapo Mäenpään kommentit:

– Pisteet maistuvat tosi hyvältä. Kaikennäköistä tapahtui pelin aikana, mutta onneksi saimme tehtyä yhden maalin ja pidettyä nollan omissa. Molemmat halusivat tänään voittaa niin paljon, että tunteet vähän kuohuivat. Pelasimme tosi kovaa, tuli paljon taklauksia ja keltaisia kortteja, mutta pääasia on, että nappasimme kolme pinnaa.

– Pelimme on ollut niin hyvää monessa pelissä, että tulos tulee ihan saletisti sitä myötä, kun jatkamme vain hommia. Olemme ihan hyvällä tiellä tällä hetkellä. Pidetään fokus omassa pelissä, niin kyllä tästä hyvä tulee.

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Päällimmäisenä tunteena on valtava ilo meidän ja pelaajien puolesta. Meitä on koeteltu, monin tavoin, mutta olemme päättäneet jatkaa päämäärätietoisesti eteenpäin ja tänään saimme siitä palkinnon kolmen pisteen muodossa.

– Ottelussa oli useampi eri vaihe. Aloitettiin hyvin, jonka jälkeen vähän hukattiin otetta. Toisen jakson alkuun tehtiin vajaalla hieno maali, jonka jälkeen pidimme pelin kontrollin täysin itsellämme. Toisaalta IFKn ulosajon jälkeen valahdettiin ehkä liian aikaisin turhan alas, mutta hoidettiin boksin ja maalin suojelu hyvin. Kaiken kaikkiaan iso työmäärä pelaajilta ja ansaittu voitto.

IFK Mariehamn–Ilves 0–1 (0–0)

0–1 Oiva Jukkola 49’

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 3 Jorginho, 5 Juhani Pikkarainen, 16 Tatu Miettunen, 22 Aapo Mäenpää, 6 Doni Arifi, 14 Anton Popovitch, 7 Joona Veteli (2 Matias Kivikko Arraño, 86’), 29 Santeri Haarala, 19 Oiva Jukkola (17 Marius Söderbäck, 60’), 10 Roope Riski (15 Lauri Ala-Myllymäki, 72’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 4 Mohammed Umar, 9 Vincent Ulundu, 23 Noel Hasa, 32 Lucas Väyrynen (mv)

Seuraava ottelu

Kahden vierasottelun jälkeen on vuorossa paluu Tammelaan Stadionille, kun Ilves isännöi AC Oulua lauantaina 4.5. Osta liput kotiotteluun Lippupisteen verkkokaupasta.