Ratinassa juhlitaan Jalkapallopäivää – Ilves isännöi FC Honkaa

Tampereen Ilves juhlistaa sunnuntaina ensimmäistä kansallista Jalkapallopäivää Ratinassa FC Honkaa vastaan pelattavan Veikkausliigaottelun merkeissä. Juhlapäivän peliin pääsee halvimmillaan 6 eurolla ja paikalle toivotaan mahdollisimman runsaslukuista yleisöä seuraamaan jälleen äärimmäisen tärkeää kamppailua pääsarjapisteistä.

Ilves on pelannut Veikkausliigassa 10 ottelua (keräten 13 sarjapistettä), kaksi peliä Honkaa vähemmän, ja keltavihreillä on sunnuntaina voitolla mahdollisuus nousta sarjataulukossa espoolaisten ohi.

Ilveksen tappioton putki kaikissa kilpailuissa on tällä hetkellä kuuden ottelun mittainen (alkaen 17.5. Cup-voitosta NoPS:a vastaan), mutta viimeisessä neljässä liigaottelussaan joukkueen on ollut kolme kertaa tyytyminen tasapelipisteeseen. Edellämainittu ajanjakso on pitänyt sisällään useita hyviä peliesityksiä, mutta harmittavan usein täysi pistepotti on jäänyt haaveeksi, kun vastustajat ovat tulleet tappioasemasta pisteille.

Kevyet keskittymisen herpaantumiset, niin joukkue- kuin yksilötasolla, ovat siis maksaneet Ilvekselle pisteitä, mutta joukkuepelin positiivisinta antia on ollut aktiivinen prässi- ja vastaprässipelaaminen, joka on johtanut pallonriistoihin vastustajien kenttäpuoliskolla ja nopeisiin hyökkäyksiin. Kenties hieman yksinkertaistettu lähestyminen hyökkäämiseen on tuonut onnistumisia, kun mm. Adam Larsson onnistui maalinteossa viime viikolla Suomen Cupissa Käpylän Palloa vastaan kahteen otteeseen, ja vielä kertaalleen liigaottelussa FC Lahtea vastaan.

Larssonin maalin Lahtea vastaan alusti maalien ja syöttöjen muodossa viimeaikoina tehoillut Santeri Haarala, jonka antamasta kulmapotkusta syntyi harvinainen erikoistilannemaali keskiviikkona FC Hakaa vastaan pelatussa Pirkanmaan derbyssä. Maalin kulman jälkitilanteesta iski ranskalaisjätti Seydine N’Diaye, jolle osuma oli Suomen kentillä ensimmäinen.

Sunnuntaina keltavihreän kotijoukkueen haaste on siis jälleen pelata mahdollisimman yhtenäinen ja tasalaatuinen 90-minuuttinen. Vastustajajoukkue Honka tarjoaa toki myös oman haasteensa, sillä Vesa Vasaran luotsaama joukkue on jo useamman kauden ajan ollut tunnettu kokonaisvaltaisesta pelityylistään, jolla joukkue kykenee parhaimmillaan dominoimaan useita tärkeimpiä pelillisiä mittareita.

Varsinaisten tulosten puolesta Hongallakin on toistaiseksi tällä kaudella jäänyt reilusti parantamisen varaa. Joukkue on onnistunut 12 pelaamassaan ottelussaan maalinteossa vain 10 kertaa. Maaliodottamaansa nähden Honka alisuoritti selvästi etenkin alkukauden peleissään, mutta onnistui edellisessä pelissään IFK Marienhamnia vastaan ensimmäisen jakson aikana nousemaan maalin takaa 2-1 johtoasemaan, vaikka hyökkääjä Clesio Bauque olikin epäonnistunut 17. minuutin rangaistuspotkussaan. Voitto maarianhaminalaisista oli Hongalle Veikkausliigassa kauden neljäs.

Oman maalin suojelua ei ole sujunut Hongan kannalta saumattomasti, sillä joukkue on päästänyt ottelun ensimmäisen maalin seitsemässä edellisessä pelissään. Ilves puolestaan on pystynyt tekemään ottelun ensimmäisen maalin viidesti edellisissä kuudessa ottelussaan.

Ilvesläisittäin sopii toivoa, että avausmaalien tehtailu on sunnuntainakin jatkuva trendi, jonka lisäksi keltavihreät metsästävät ensimmäistä nollapeliään sitten 0-2 lukemin Vaasan Palloseuraa vastaan tulleen vierasvoiton.

Kuuntele joukkueen kuulumisia ja kiireisen pelitahdin tuomia arjen haasteita fysiikkavalmentaja Heli Rekimiehen avaamana Ilveksen Viikko -podcastin tuoreimmasta jaksosta!

Sunnuntaina vietettävän Jalkapallopäivän kunniaksi Ilveksen ja FC Hongan väliseen otteluun pääsee halvimmillaan 6 euron hintaisilla lipuilla.

Ottelu pyörähtää käyntiin klo 16.00 ja portit Ratinan stadionille aukeavat tuntia aiemmin.

 

Artikkelikuva: Jimi Soinila