Kahden joukkueen kohtalo pelissä Ratinassa – ”Mahtava viikko edessä”

Tampereen Ilves aloitti viikonloppunsa mainioissa tunnelmissa, kun joukkue kävi viime perjantaina ryöstöretkellä Kotkassa ja toi kotiin kolme tärkeää pistettä, 0-3 lukemin KTP:sta tulleen voiton turvin. Seuraavaksi Ilves pääsee reilun kuukauden tauon jälkeen pelaamaan kotiyleisönsä edessä. Keskiviikkona Ratinassa vastaan asettuu edellisestä ottelustaan Ilveksen tavoin jättimäisen voiton napannut IFK Mariehamn.

FC Hakan kaataneelle MIFK:lle voitto oli ensimmäinen lähes kahteen kuukauteen ja kolme pistettä nosti joukkueen kahden pisteen päähän Ilvekselle tappion kärsineestä KTP:sta. Mariehamnin mahdollisuudet välttää suora putoaminen paranivat siis huomattavista edellisen kierroksen tulosten johdosta ja pisteet Ratinasta ovat varmasti seuraavaksi ahvenanmaalaisten tähtäimessä.

Ilves puolestaan nousi komealla voitollaan Kotkasta pisteen päähän Hakasta, joka kohtaa kolmen ottelun voittoputkessa olevan FC Lahden tämän viikon sunnuntaina.

Asetelmat Veikkausliigan Haastajasarjasta säilyvät siis äärimmäisen tasaisina ja jännittävinä, kun jokaisella tuloksella on potentiaalisesti iso merkitys loppusijoituksiin. Ilveksen ja MIFK:n kaksi aikasempaa kohtaamista tällä kaudella päättyivät tasapeleihin, kun kauden avausottelussa ”Saarella” nähtiin 1-1 lukemiin päättynyt huhtikuinen vääntö ja heinäkuussa Ratinassa todistettiin maalitonta kamppailua.

Keskiviikon vieraat näyttivät kuitenkin viime viikolla jälleen, että johtoasemaan päästessään joukkue on kokenut ja organisoitu nippu. Viime kaudella Ilvestä edustanut Ariel ”Tuco” Ngueukam iski Hakaa vastaan voittomaalin ja on neljällä osumallaan Veikkausliigassa joukkueensa paras maalintekijä.

Keltavihreiden päävalmentajana nyt seitsemän Veikkausliigaottelua toiminut Joni Lehtonen on nähnyt joukkueensa toimesta kolme voittoa, yhden tasapelin ja kolme tappiota. Joukkueen pelillisissä rakenteissa on kuitenkin ollut havaittavissa tasaista parannusta ja ajoittain joukkue on pystynyt vakuuttaviinkin otteisiin niin pallollisessa kuin pallottomassakin pelaamisessaan. Lehtonen näki edellisessä ottelussa useita hyviä merkkejä pelin kehittymisestä ja näkee loppukauden kuvan selkänä:

”KTP:ta vastaan hyökkäyspelaaminen oli monipuolista. Vaikka meillä on selkärankana myös tavat edetä suoraviivaisesti, mutta on alettu löytämään erilaisia vaihtoehtoja. On pystytty etenemään ns. linja kerrallaan ja sitä viestiä on yritetty pelaajille viedä, että viimeiselle kolmannekselle päästäessä on erittäin tärkeää ”upottaa” hyökkäykset. Tällä hetkellä tuntuu, että pelaajat pyrkivät viemään hyökkäykset loppuun asti ja luomaan maalipaikkoja. Se on tärkee myös sen kannalta, että pystytään hyökkäykset päättämällä estämään vastustajan vastahyökkäykset.

”Nyt on mahtava viikko edessä ja jokainen pelaaja pukuhuoneessa uskoo, että meillä on täydet mahdollisuudet voittaa kaksi seuraavaa ottelua. Lähtökohta on, että ensin hoidetaan keskiviikon ottelua (MIFK:a vastaan) ja satsataan siihen. Tehdään (peli)suunnitelmat ja jatketaan siihen mihin KTP:ta vastaan jäätiin. Jos saadaan samat hyvät asiat matkaan pienillä ”tuunauksilla”, niin meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa kolme pinnaa”, ennakoi Lehtonen.

Ilves on pelannut viimeksi kotinurmellaan reilu kuukausi takaperin, kun joukkue otti kenties kauden arvokkaimman voittonsa kaataessaan AC Oulun Suomen Cupin välieräottelussa. Lehtosen ryhmän pääsarjapaikka ensi kauden Veikkausliigassa olisi keskiviikon ottelu voittamalla lähellä varmistumista, mutta päävalmentajan useasti painottama viisaus ottelu kerrallaan etenemisestä on tässäkin kohtaa arvokasta muistaa.

Tule kannustamaan Ilvestä kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa, hanki liput tästä!

Peli pyörähtää Ratinassa käyntiin klo 18.00 ja portit stadionille aukeavat tuntia aiemmin. Jos et pääse paikanpäälle, niin voit seurata ottelun Ruutu+ välittämästä suorasta lähetyksestä.

 

Artikkelikuva: Jimi Soinila