Vuoden ensimmäinen ottelu lauantaina Pirkkahallissa

 

Ilves pelaa lauantaina vuoden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Pirkkahallissa kello 14.45 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu Ykkösessä pelaava SalPa.

 

Joukkueella on nyt alla kaksi kovaa harjoitusviikkoa. Pelaajat ovat tehneet hyvin töitä harjoituksissa ja sitoutuminen kaikkeen tekemiseen on ollut korkealla tasolla. Täällä viikolla myös testattiin pelaajien fyysistä suorituskykyä ja olemme valmennuksen kanssa tyytyväisiä testien tuloksiin.”, valmentaja Toni Kallio summaa viimeisen kahden viikon ohjelmaa.

 

Ilveksen lähtökohdat otteluun ovat melko hyvät. Varmuudella kokoonpanosta on pois ainoastaan Huuhkajien mukana oleva Felipe Aspegren. Muutamalla pelaajalla on viikon aikana ollut vähän flunssaa ja heidän kohdallaan päätös pelaamisesta tehdään ottelun kynnyksellä. Kokoonpanossa on mukana tämän viikon joukkueen mukana harjoitellut viime keskikenttäpelaaja Adam Vidjeskog, joka on aiemmin pelannut mm. FF Jarossa, PS Kemissä ja KPV:ssä.

 

Valmentaja Toni Kallion on mielissään pelien alkamisesta:
Hienoa päästä pitkän tauon jälkeen taas pelaamaan. Myös pelaajista on selkeästi huomannut, että kaikki ovat jo odottaneet pelejä. Jokaiselle pelaajalle halutaan tässä vaiheessa harjoituskautta hakea pelituntumaa ja tästä johtuen jokainen kokoonpanossa oleva pelaaja pelaa lähtökohtaisesti 45 minuuttia lauantaina. Taktisesta näkökulmasta haluamme nähdä ottelussa niitä asioita, joita olemme viime viikot harjoitelleet. Erityisesti lähestymme ottelua muutaman teeman kautta, joiden toteutumista me valmentajat erityisesti seuraamme.”

 

Otteluun on vapaa sisäänpääsy. Tervetuloa lauantaina Pirkkahalliin!

 

Aamulehti näyttää ottelun suorana tilaajilleen osoitteessa https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000009322883.html

Tule mukaan viimeiselle kaudelle Ratinassa, osta kausikorttisi täältä