Dramaattinen päätös sarja-avaukselle – Ilves ja FC Lahti tasasivat pisteet

Ilves

FC Lahti

Varoitukset

4

2

Kentältä poistot

1

0

Ilves ja FC Lahti avasivat Veikkausliiga-kauden Tammelan Stadionilla 0–0-tasapelillä. Ilves iski hallitsemassaan ottelussa maalin kulmapotkusta aivan lisäajan lopussa, mutta osuma hylättiin maalinedustalta vihelletyn rikkeen vuoksi.

Ensimmäinen Veikkausliiga-ottelu uudella Tammelan Stadionilla käynnistyi mukavassa auringonpaisteessa. Sarjakauden avausta oli saapunut seuraamaan 4779 katsojaa, ja kummankin joukkueen kannattajat pitivät hienoa ääntä läpi ottelun.

Ilveksen ensimmäiset erikoistilanteet tulivat viidennellä minuutilla. Jorginhon antama vapaapotku 20 metristä tuotti Ilvekselle ensimmäisen kulmapotkun, mutta kummastakaan ei varsinaista tekopaikkaa syntynyt. Pari minuuttia myöhemmin Doni Arifin hyvä avaus tavoitti Santeri Haaralan kuudentoista alueen rajalta. Hyökkääjä pääsi kääntymään ja sai vasemman jalkansa vapaaksi, mutta veto painui hieman ohi oikeasta alakulmasta.

Lahden ensimmäisen tekopaikan loi harjoitusotteluissakin vahvasti esiintynyt Colin Odutayo, joka ryösti pallon puolessa kentässä ja eteni aina rangaistusalueen rajalle asti. Hyökkääjän veto jäi lopulta heppoiseksi eikä tuottanut ongelmia Ilves-maalivahti Otso Virtaselle. Kamppailun ensimmäinen varoitus nousi 12. minuutilla Lahden Riku Selanderille.

Vierasjoukkueen seuraava tilaisuus tuli 19. minuutilla, kun pallo ajautui epäonnistuneesta vedosta takatolpalle Luka Ivanovicille. Maalivahti Virtanen ei aivan yltänyt katkaisemaan, mutta kotijoukkueen onneksi laukaus heilautti vain maalin sivuverkkoa.

23. minuutilla Ilveksen Jorginho ja Santeri Haarala pelasivat hyvin yhteen vasemmalla laidalla. Haarala vapautti syötöllään Jorginhon nousemaan rangaistusalueen sisälle asti, josta portugalilainen lähetti matalan syötön pilkun tienoille. Lahtelaispuolustus ehti kuitenkin blokkaamaan Marius Söderbäckin suoraan syötöstä lähteneen vedon. Toisessa päädyssä Lahden Odutayo haastoi heti perään vahvasti, mutta Felipe Aspegren puolusti hyvin loppuun asti ja selvitti tilanteen.

Puolen tunnin kohdalla oli vuorossa Ilveksen toinen kulmapotku, jonka lahtelaiset kuitenkin purkivat, eikä Marius Söderbäckin terävä haasto vasemmalta laidalta myöskään johtanut maalipaikoille asti. 35. minuutilla Juhani Pikkaraisen avaus tavoitti Jorginhon päätyrajan tuntumasta, ja seurauksena oli kotijoukkueen kolmas kulmapotku. Tulos oli kuitenkin jälleen sama, ja lahtelaiset puolustivat maltilla Ilveksen jatkotilanteenkin.

40. minuutilla Ilveksen Oiva Jukkola pääsi Santeri Haaralan syötöstä leikkaamaan rangaistusalueen rajalla keskelle ja lähetti terävän laukauksen, joka kimposi lahtelaispuolustajan jalasta vain hieman ohi vasemmasta yläkulmasta. Seuranneesta kulmapotkusta ei edellisiä parempaa tulosta tullut. Kaksi minuuttia myöhemmin oli vuorossa Ilveksen viides kulmapotku, joka ei nytkään tavoittanut Ilves-pelaajaa maalin edestä.

Harjoitusotteluiden tapaan Ilves rakensi peliä maltillisesti ja vastasi enemmän pallonhallinnasta. FC Lahti pystyi kuitenkin puolustamaan tai katkomaan kotijoukkueen viimeiset ratkaisut hyvin, ja varsinaiset maalipaikat menivät avausjaksolla koko lailla tasan.

Ilveksen maali roikkuu ilmassa

Toinen puoliaika käynnistyi FC Lahden kahdella kulmapotkulla, joista ei tulosta tullut. Ensimmäisen jälkeen peli keskeytyi toviksi, kun Ilveksen Juhani Pikkarainen ja FC Lahden Mikko Viitikko kolauttivat voimakkaasti päänsä yhteen. Molemmat kuitenkin pystyivät jatkamaan peliä huoltotauon jälkeen.

Ilveksen ensimmäisen varoituksen sai päävalmentaja Joonas Rantanen 55. minuutilla. Perään Colin Odutayon laukaus Lahden kolmannen kulmapotkun jälkitilanteesta nousi selvästi yli maalin.

Hetkeä myöhemmin toisessa päädyssä Anton Popovitchin syöttö vapautti Santeri Haaralan avopaikkaan, jossa hyökkääjä lähti tekemään vielä yhden harhautuksen. Lahden puolustaja Dylan Fox pääsi kuitenkin katkaisemaan ja tilanne kuivui kasaan.

Ilveksen seuraavassa hyökkäyksessä Haarala sai Doni Arifin syötöstä uuden mahdollisuuden rangaistusalueen sisälle, mutta tällä kertaa maalivahti Osku Maukonen onnistui torjumaan laukauksen. Seuranneen kulmapotkun jälkeen oli avautumassa Lahdelle vaarallinen vastahyökkäys, jossa Oiva Jukkola teki kuitenkin keskialueella hienon katkon liukutaklauksella.

63. minuutilla Ilves teki ensimmäiset vaihtonsa, kun Oiva Jukkola ja Marius Söderbäck tekivät tilaa Vincent Ulundulle ja Joona Vetelille. Ilveksen seitsemäs kulmapotku tuli aiempia korkeampana, mutta kiersi maalinedustan läpi suoraan yli päätyrajasta.

Kahdeksas kulmapotku tuli Roopen Riskin laukauksesta 71. minuutilla. Tällä kertaa Jorginhon keskitys tavoitti Tatu Miettusen etutolpalta, mutta Lahden Maukonen sai torjuttua puolustajan puskun uudeksi kulmapotkuksi. Anton Popovitch pääsi laukomaan tämän jälkitilanteesta, mutta pallo kilpistyi lahtelaispelaajiin.

73. minuutilla Ilves pääsi jälleen lähelle avausmaalia, kun Doni Arifin vasemman jalan laukaus 20 metristä painui tolppaa nuollen ohi oikealta. Kaksi minuuttia myöhemmin Vincent Ulundu tarjosi syötön päätyrajalta takaviistoon hyvälle paikalle, mutta Jorginhon veto kilpistyi omaan pelaajaan. 79. minuutilla portugalilainen yritti Ilveksen kymmenennen kulmapotkun jälkitilanteesta uudestaan – nyt veto suuntautui sivuverkkoon.

Ottelun kolmannen varoituksen sai 88. minuutilla Ilveksen Santeri Haarala. Lisäajan alussa Roope Riski haki pienestä tilasta nopean kääntölaukauksen, jonka maalivahti Osku Maukonen kuitenkin poimi etukulmasta.

Pelin hallinta pysyi toisellakin jaksolla lähes täysin Ilveksellä ja maali roikkui pitkään ilmassa. Tulostaululla säilyivät kuitenkin sitkeästi lukemat 0–0. 90. minuutilla Lauri Ala-Myllymäki tuli kentälle Doni Arifin tilalle, ja lisäajalla Anton Popovitchille nousi vielä Ilveksen kolmas varoitus.

Keltavihreät saivat lisäajan lopussa vielä kaksi kulmapotkua, joista jälkimmäistä seurasi hämmentävä tapahtumaketju ja tunneskaalan äärilaidat. Lisäajan lisäajalla Santeri Haaralan keskitys kiersi suoraan takakulmaan, Tammelan Stadion räjähti maalihuutoon ja Ilves syöksyi tuulettamaan viime hetken osumaansa.

Kotijoukkueen ja -yleisön tunteet vaihtuivat kuitenkin nopeasti kesken tuuletusten. Maalivahti Osku Maukosta katsottiin rikotun maalinedustilanteessa, ja tunneryöpyssä maalia jo juhlimaan ehtineelle Haaralalle nousi toinen keltainen kortti pelipaidan pois ottamisesta, mistä seurasi ulosajo.

Protestoinnit eivät auttaneet, eikä tuomariston päätökseen tullut muutosta. Seuranneen päätösvihellyksen myötä Ilveksen ja FC Lahden välinen Veikkausliigan avauskierroksen ottelu päättyi maalittomana 0–0-tasapeliin.

Ilveksen Joona Vetelin kommentit:

– Olihan meillä paljon aihioita, mutta viimeiset syötöt ja haltuunotot vähän epäonnistuivat tänään. Emme saaneet niistä ratkaistua sitä pientä tilaa, josta olisi voinut maalin tehdä. Hallitsimme peliä, eikä Lahdella oikeastaan ollut kuin muutama vastahyökkäys. Stadionilla oli loistava tunnelma. Toivottavasti saamme joka peliin vähintään tämän verran porukkaa ja mielellään täyteenkin, niin olisi ihan mahtavaa.

Ilves–FC Lahti 0–0 (0–0)

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 3 Jorginho, 5 Juhani Pikkarainen, 16 Tatu Miettunen, 42 Felipe Aspegren, 6 Doni Arifi, 14 Anton Popovitch, 17 Marius Söderbäck, 19 Oiva Jukkola, 29 Santeri Haarala, 10 Roope Riski

Vaihtopelaajat: 4 Mohammed Umar, 7 Joona Veteli, 9 Vincent Ulundu, 15 Lauri Ala-Myllymäki, 22 Aapo Mäenpää, 23 Noel Hasa, 32 Lucas Väyrynen (mv)

Seuraava ottelu

Ilveksen Veikkausliiga-ottelut jatkuvat Tammelan Stadionilla viikon päästä sarjanousija IF Gnistania vastaan. Lauantaina 13.4. pelattava ottelu käynnistyy klo 14.00. Varaa paikkasi Tammelaan: lippu.fi/ilvesfootball.

Ilveksen naisten edustusjoukkueen Kansallisen Liigan sarja-avaus FC Honkaa vastaan pelataan samana iltana Tammelan Stadionilla klo 18.00 alkaen. Otteluisäntä BearIT tarjoaa otteluun ilmaisen sisäänpääsyn. Tavoitteena on myös uusi naisten liigan yleisöennätys.