Ilves/2 saa uuden päävalmentajan – Tervetuloa Ilvekseen, Guillem Santesmases!

Tampereen Ilveksen reservijoukkueena toimivan Ilves/2:n toiminta siirtyy ensi kaudella virallisesti Ilves Edustus Oy:n alaiseksi, jonka johdosta seuran pelaajakehityksen kannalta tärkeään projektiin on pystytty kohdentamaan lisäresursseja. Joukkue on myös osana Palloliiton hybridiakatemian huippupelaajakehitykseen suunnattua resurssia ja nyt joukkue saa päävalmentajakseen 27-vuotiaan Barcelonassa syntyneen Guillem Santesmasesin.

Santesmases on nuoresta iästään huolimatta valmentajana huippuunsa koulutettu ja käytännön valmennustehtävissäkin jo kokenut tekijä. Guillem on suorittanut Katalonian yliopistossa valmentajatutkinnon lisäksi myös kasvatustieteiden maisteritutkinnon. Pohjoinen Suomi ja sen jalkapallo eivät myöskään ole enää uusia tuttavuuksia katalaanivalmentajalle, kun edellinen kausi oli Santesmasesille jo kuudes Suomen kentillä.

Edelliset kaksi kautta Guillem toimi SJK:n edustusjoukkueen valmennustiimissä päävalmentaja Joaquin Gomezin alaisuudessa. Ennen Seinäjoen komennusta Santesmases oli ehtinyt jo saada tulikasteensa päävalmentajana, kun hänet nostettiin ykkösmiehen paikalle Ekenäs IF:n palveluksessa, oltuaan ensin seurassa Gabriel Garcia Xatartin tiimissä apuvalmentajana. Aika päävalmentajana EIF:ssä alkoi heinäkuussa 2019 ja kesti syyskuuhun 2021 saakka.

Ilvekselle ominaiseen tapaan hyökkäysvoittoista jalkapalloa suosiva nuori valmentaja haluaa kehittää seuran nuoria lahjakkuuksia ammattimaisessa toimintaympäristössä, sekä auttaa nuoria pelaajia eteenpäin myös ihmisinä.

Tervetuloa Ilvekseen, Guillem! Olet vielä ikäsi puolesta nuori mies, mutta olet ehtinyt kerätä paljon valmentajakokemusta, sekä olet asunut Suomessa jo kuusi vuotta. Seuraava askel urallasi tapahtuu nyt Tampereella ja Ilveksessä, mitä tunteita se sinussa herättää?

”Olen erittäin kiitollinen ja on kunnia, että minut halutaan osaksi tätä jännittävää projektia. Ilveksellä ja Tampereella on rikas historia jalkapallossa ja vahva sitoutuneisuus nuorten pelaajakehitystä kohtaan, mikä kohtaa täysin omien valmennuksellisten arvojeni kanssa. Näen tämän hienona mahdollisuutena omalle kasvulleni valmentajana ja ihmisenä”, kertoo Santesmases.

Olet työskennellyt Suomessa EIF:n ja SJK:n palveluksessa, mitä olet oppinut vuosinasi Suomessa ja missä pisteessä koet itse olevasi valmennustaitojesi ja kehityksesi osalta?

”Kolmen päävalmentajakauteni aikana EIF:ssä opin tuomaan käytäntöön ideamme halutuista pelin malleista oikeiden harjoitteiden ja lähestymistapojen kautta. Opin myös ymmärtämään kuinka tärkeää on, että joukkue omaksuu pelityylin ja sitoutuu siihen. Kehityin myös ihmisjohtamisessa ja opin arvostamaan jokaisen joukkueessa toimivan roolin merkitystä. SJK:ssa olin etuoikeutetussa asemassa, kun pääsin työskentelemään korkealaatuisessa ja ammattimaisessa ympäristössä, jossa myös oma ymmärrykseni eri resurssien ja työkalujen hyödyntämisestä kasvoi”, kuvaili Guillem.

Mitä haluat sanoa laajalle Ilves-yhteisölle, joka varmasti odottaa innolla miten pystyt kehittämään nuoria pelaajiamme joista monia nähdään alaisuudessasi Ilves/2:n peleissä?

”Haluan sanoa Ilves-yhteisölle, että yhdessä muun valmennusryhmän kanssa tulemme työskentelemään kovasti kehittääksemme parhaan mahdollisen ammattimaisen ympäristön kehittääksemme pelaajia niin ihmisinä kuin jalkapalloilijoina”, päättää tuore Ilves/2 päävalmentaja.

Santesmasesin kanssa toimiva valmennusryhmä on jo marraskuun alussa pitkälti kasassa ja tiimiin kuuluvat kuuluvat Hybridiakatemian johtaja Joonas Laurikainen, sekä talenttivalmentaja Mika Lahtinen. Lisäksi ryhmään kuuluu maalivahtivalmentajana Marko Pirilä ja fysiikkavalmentajana Veeti Mansukoski. Ilves/2:n valmennustiimiä täydennetään mahdollisesti vielä yhdellä kenttävalmentajalla. Uusi valmennustiimi aloittaa työnsä virallisesti joulukuun alussa.

Marraskuun ajan joukkueen harjoittelusta vastaa urheilutoimenjohtaja Miika Takkula, akatemiajohtaja Laurikainen ja talenttivalmentaja Lahtinen. Urheilutoimenjohtaja Takkula kommentoi tuoretta päävalmentajanimitystä, sekä seuran tekemiä panostuksia huippuvaiheen joukkueiden valmennusresursseihin:

”Guillemista saamme loistavan päävalmentajan Ilves 2 joukkueeseen. Hän tuo hyvien johtamisominaisuuksien ja sisältöosaamisen lisäksi kansainvälisen toimintaympäristön pääomaa reservijoukkueen arkeen. Guillem omaa paljon kokemusta nuorten pelaajien kehittämisestä kohti edustusjoukkueen arjen vaatimuksia ja on nuoresta iästään huolimatta toiminut jo useamman vuoden vastuuvalmentajana niin Suomen kentillä kuin ulkomailla”, avasi Takkula.

”Kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen koko huippuvaiheen (miesten edustusjoukkue, Ilves 2 ja pojat BSM) valmennustiimien kokoonpanoon. Ilves Edustus Oy:n tekemät merkittävät lisäpanostukset valmennusresursointiin sekä Palloliiton mahdollistaman Hybridiakatemian tuomat lisäresurssit yhdessä mahdollistavat aivan uudenlaiset toimintaedellytykset Ilveksen pelaajakehitysarkeen”.

Ilves/2 pelaa kaudella 2024 kolme muutakin tamperelaisjoukkuetta (TPV, Tampere United ja Ilves-Kissat) sisältävässä Miesten Kakkosen lohkossa kotiottelunsa uudelle Tammelan stadionilla.

 

Kuvat Guillemista: Tommi Kilpiö (SJK)